Reserviupseeripiirin puheenjohtajan palsta

Piiri 70 vuotta, uuden edessä

Ei päästy pitkälle vuotta 2022, kun olemme täysin uuden edessä. Euroopan turvallisuustilanne on järkkynyt itäisen naapurimme Venäjän lähtiessä avoimeen sotaan Ukrainassa. Tätä kirjoitettaessa Puolustusvoimien ylipäällikkö rauhoittaa tilannetta toteamalla ” Suomeen ei kohdistu välitöntä sotilaallista uhkaa”. Tulevien viikkojen ja kuukausien aikana tulee nähtäväksi, miten hyvin vuoden 2021 lopulla tehdyt merkittävät maanpuolustukseemme liittyvät linjaukset ja päätökset kestävä aikaa. Ainakin osasimme ennakoida tulevaa hankkimalla parasta mitä markkinoilta oli saatavissa. Suomi valitsi F-35-hävittäjät.

Meillä on alkanut piirimme seitsemäskymmenes toimintavuosi. Parhaillaan on työn alla juhlakirjan kirjoittaminen. Onnistuimme saamaan kirjan kirjoittajaksi ”ammattilaisen” Ilmo Suurnäkin ja kirjatoimikunta on hänen johdollaan työstänyt kirjan sisällysluetteloa ja teemaa. Kirja ei ole pelkkä historiikki vaan siihen tullaan haastattelemaan piirimme niin entisiä kuin nyt toimivia avainhenkilöitä. Juhlavuotemme kilpistyy 70 vuotisjuhlaan, joka pidetään lauantaina 8.10 Reserviupseerikoululla Haminassa.

Kahden vuoden ”asemasotavaiheen” jälkeen pääsemme jatkamaan toimintaamme vuosikellon mukaisesti, sillä viimein Korona -pandemia näyttää väistyvän. Piirien kevätkokous tullaan järjestämään Elimäellä 27.3. perinteisin menoin. Pääsemme myös toteuttaa ampumakauden normaaliin tapaan. Tavoitteena on kisata piirien mestaruuksista, järjestää viiden osakilpailun sarjakilpailut (kivääri ja pistooli) sekä neljän osakilpailun SRA-sarja. Tänä vuonna Ampuma- ja maastokilpailu on siirretty toukokuulle (21.5) ja tarkoituksena on saada markkinoitua tapahtumaa erityisesti juuri reserviin siirtyneille.    

Piirien yhteinen kymensalpa.fi – sivusto on saatu päivitettyä ja sieltä löytyvät ajankohtaisten artikkelien lisäksi molempien piirien vastuuhenkilöiden yhteystiedot sekä siinä ylläpidetään piirien yhteistä toimintakalenteria. Piireille on lisäksi aktivoitu kymensalpa Facebook ja Instagam- sometilit, joilla on tavoitteena toteuttaa teemaamme liittyvää viestintää.  

Talvi jatkuu ja monet meistä ovat pystyneet parantamaan omaa kenttäkelpoisuuttaan hiihdon parissa. Ilokseni olen tavannut useita Iitin kerhon ja myös naapurikerhojen kavereita hiihtämässä Kausalan – Kuusankosken latuverkostolla (40 km).  Iitin kunta on panostanut latujen kunnostukseen, hankkinut uuden latukoneen ja palkannut henkilöt ajamaan hiihtokaudella ladut päivittäin.  Latuverkostolle pääsee Kausalan Ravilinnasta ja Kuusankosken Uimahallilta. Allekirjoittaneella hiihtokilometrejä kertyy mukavasti ja intoa on lisännyt suomalaishiihtäjien menestys Olympialaduilla.

Iitissä 1.3.2022

Pekka Mertakorpi

Toiminnanjohtajan tervehdys

Taas on aika vuoden ensimmäisen Kymen Salpa-lehden. Viime vuosi on ns. paketissa, enää tilit hyväksyvät kevätkokoukset ovat pitämättä ja tätä vuotta on menty jo tovi. Entisillä ”eväillä” toiminta pääosin toki jatkuu, mutta jonkin verran ainakin henkilövaihdoksia on yhdistyksissä ja piireissä tapahtunut.


Yleistä reserviläisilmapiiriä on jo jonkun aikaa leimannut liittojen avaama keskustelu Suomen mahdollisesta liittymisestä Natoon. Keskustelun avausta tuoreeltaan sekä kiitettiin että arvosteltiin. Arvostelijat sanovat keskustelun jakavan reserviläiset kahteen leiriin ja pelkäävät sen aiheuttavan jäsenkatoa. Lisäksi liitot ovat sääntöjensä mukaan puoluepolitiikkaan sitoutumattomia yhdistyksiä, ja tällainen ulostulo saattaa olla vastoin sääntöjä. Kiittäjät puolestaan näkevät, että keskustelu olisi pitänyt aloittaa jo ajat sitten, koska yleinen kansalaiskeskustelu on muutenkin ollut vilkasta, ja ehkä Nato-jäsenyys liippaa reserviläistä jopa hieman lähempää kuin tavallista ”toriparlamentin” jäsentä. Olisi oikeastaan kummallista, jos reserviläiset eivät siihen kansalaiskeskusteluun osallistuisi. Kiittäjien mielestä kyse ei myöskään ole puoluepolitiikasta, vaan kansan turvallisuudesta, jonka kulmakivi reserviläiset ovat.

Tuon liittojen keskustelun avauksen jälkeen olemme joutuneet näkemään Venäjän hyökkäävän veljeskansaansa Ukrainaa vastaan ja päämies Putinin puheita on tulkittu siten, että hänen mielestään Venäjän keisarikunnan jälkeinen aika on ainakin osittain ollut jonkinmoinen virhe, ja että virhe pitää korjata ja virheen seurauksena toteutuneita asioita mitätöidä. Olemme joutuneet toteamaan, että nuo puheet ja tulkinnat on syytä ottaa vakavasti, sillä ”virheiden korjaus” näyttää alkaneen Ukrainasta, jonne Venäjä on hyökännyt, koska Ukrainalla ei sen mukaan ole valtiona laillista statusta historiallisista syistä. Huolestuttavaksi asian kannaltamme tekee se, että Venäjän keisarikunnan aikaan Suomikin oli osa Venäjää. Ei voi välttyä siltä huolelta, että Putinin mielestä myös Suomen itsenäisyys olisi virhe, ja että joutuisimme myös aikanaan virheenkorjaustoimien kohteeksi. Tähän huoleen liittyy oleellisesti se, että jos Suomi sellaiseen tilanteeseen joutuisi, niin miten nuo toimet estäisimme? Eli säilyttäisimmekö itsenäisyyden? Olisimmeko siihen tarpeeksi diplomaattisia ja vahvoja, tässä paino sanalla ”vahvoja”, sillä diplomatia näyttää Venäjän osalta toimivan huonosti. Joku Baltian maiden päämiehistä sanoi kerran erään YLE:n toimittajan haastattelun turvallisuutta käsittelevässä osiossa, että Suomen ei pidä kuvitella, että se on turvassa, kunhan ei vain aiheuta ongelmia. Ukrainassa olemmekin nähneet, että ongelmia ei konfliktin aloittamiseksi todellakaan tarvita, vaan niitä voidaan tarvittaessa myös keksiä. Ehkä tässä on yksi ulottuvuus Nato-keskusteluun. Toivottavasti asiaan löytyy joku ratkaisu, jolla kansainvälinen turvallisuus palautuisi, mutta kyllä tässä on suuri suru Ukrainan kansan puolesta, ja väkisinkin myös hienoinen epävarmuus oman maan turvallisuuden puolesta.

Reserviläistoiminnassa ei Ukrainan kriisi näy muuten, kuin jäsenmäärien kasvuna. Tässä yhteydessä on syytä varoittaa jäseneksi mahdollisesti hakevista valehenkilöistä ja henkilöistä, joiden motiivi on jokin muu kuin maanpuolustustahto. Uudet jäsenhakemukset on siis syytä tutkia huolella.

Muilta osin toiminta on pikkuhiljaa palailemassa koronakurimusta edeltäneeseen aikaan. Kilpailukalenterissa on runsaasti kilpailuja, ja muukin toiminta on palailemassa uomiinsa. Piirit ottivat ensi vuodelle suururakan päättämällä järjestää perinneaseiden SM-kilpailut Kymenlaaksossa. Rynnistys on suuri, jonka vuoksi pyydän kaikkia kynnelle kykeneviä reserviläisiä varaamaan aikaa kalentereistaan jo nyt kilpailujen järjestelyihin, sekä erityisesti viikonlopulle 20.-21.5.2023, jolloin tarvitaan runsaasti talkooväkeä toimitsijoiksi.
kymensalpa.fi -sivusto on täydessä käytössä ja siitä on pikkuhiljaa tullut piirien päätiedotuskanava, vaikka se vaatiikin vielä hieman kehittämistä. Yhteistyö tiedottamisasiassa on aloitettu myös Maanpuolustusnaisten kanssa, joilla on sivustolla nyt oma aihekategoria. Toivottavasti yhteistyö maanpuolustusnaisten kanssa syvenee muillekin osa-alueille ja saamme naisia jäseniksi lisää. Myös veteraaniperinteen vaalimiselle on sivustolla oma aihekategoria, johon aiheeseen liittyen artikkeleita voidaan julkaista.

Viime aikoina on ollut havaittavissa, että kokouksiin ja muihin, säännönmukaisiin, mutta ehkä hieman byrokraattisina pidettyihin tehtäviin on yhä vaikeampaa saada osallistujia. Esimerkiksi käy se, että joissakin yhdistyksissä ei ole henkilöitä saatavilla luottamustoimiin. Reserviläispiirin piirihallitus joutui kokoontumaan kevätkokoukseen valmistavaan kokoukseen kaksi eri kertaa, koska ensimmäinen kokous ei ollut päätösvaltainen osallistujakadon vuoksi. Kaksi piirin jäsenyhdistystä on ilmoittanut, että he eivät piirihallitukseen edustusta lähetä. Osallistumishaluttomuuden vuoksi piirihallitus on päättänyt esittää kevätkokoukselle piirihallituksen kokousten päätösvaltaisuuteen edellyttävän osallistujamäärän alentamista. Vapaaehtoistoiminnalle kaikenlainen ”pilkun viilaaminen” ja byrokratia onkin myrkkyä ja sen sisällyttämistä toimintaan pitäisi välttää. Toiminta pitäisi olla sujuvaa ja sen pitäisi keskittyä itse asiaan. Ampuma-aseharrastuksessa byrokraattiselta tuntuvat varo- ja turvallisuustoimet ovat tietysti välttämättömiä, mutta on mielestäni erittäin hyvä, että piireissä on viime aikoina avauduttu keskustelulle piirien yhteisestä tekemisestä myös hallinnollisissa asioissa. Käytännön toiminnassa ja perinteiden vaalimisessahan yhteistyö on kukoistanut jo pitkään.


Toiminnantäyteistä ja turvallista kevättä!


Leevi Lassila
Toiminnanjohtaja

Kutsu Kymenlaakson Reserviupseeripiiri ry:n sääntömääräiseen kevätkokoukseen

Aika: Sunnuntaina 27.3.2022 klo 12.00
Paikka: Elimäen Seurakuntakeskus, Vanhamaantie 15, 47200 Elimäki

Ennen varsinaista kokousta Jumalanpalvelus klo 10.00 Elimäen kirkossa, jonka jälkeen seppeleenlasku sankarivainajien muistomerkillä.

YHTEINEN KOKOUSOHJELMA RESERVILÄISPIIRIN KANSSA
11.30- Seurakuntakeskus: Kahvitarjoilu ja valtakirjojen tarkastus
12.00- Tilaisuuden avaus:
-Reserviupseeripiirin puheenjohtaja Pekka Mertakorpi.
Esitelmät ja tervehdykset:
-Kaakkois-Suomen aluetoimiston edustaja
Palkitsemiset ja huomionosoitukset:
-Piirin puheenjohtajat
-Erkki ja Liisa Sutelan maanpuolustusrahasto

n. 13.15- Kokoukset piireittäin omissa kokoustiloissa

Kymenlaakson Reserviupseeripiiri ry:n kevätkokous

ESITYSLISTA

1§ Valitaan kokoukselle
– puheenjohtaja ja sihteeri
– 2 pöytäkirjan tarkastajaa ja 2 ääntenlaskijaa
2§ Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
3§ Hyväksytään kokouksen työjärjestys.
4§ Käsitellään vuoden 2021 toimintakertomus ja päätetään sen hyväksymisestä.
5§ Käsitellään tilinpäätös vuoden 2021 tileistä.
6§ Esitellään toiminnantarkastuskertomus vuoden 2021 tilinpäätöksestä
7§ Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja tilivelvollisille myönnettävästä vastuuvapaudesta
8§ Jos on ajankohtaista, valitaan piirin edustajat ja heille varahenkilöt liittovaltuustoon ja muihin toimielimiin.
9§ Käsitellään jäsenyhdistysten vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokousta piirihallituksen käsiteltäväksi kirjallisesti esittämät asiat, ei kuitenkaan yhdistyslain 23§.ssä mainittuja, ellei niitä ole kokouskutsussa mainittu
10§ Mahdolliset tiedotusasiat
11§ Kokouksen päättäminen

 Piirin kokouksessa on jäsenyhdistyksellä yksi (1) ääni jokaista jäsenmääränsä alkavaa satalukua kohti. Virallinen jäsenmäärä on 31.12.2021 maksetut jäsenmaksut.

 Piirihallitus

Painopiste on meissä reserviläisissä

Vuosi 2021 tullaan muistamaan merkittävistä maanpuolustukseemme liittyvistä linjauksista ja päätöksistä. Syyskuussa julkaistiin Valtioneuvoston puolustuspoliittinen selonteko ja marraskuun lopussa Asevelvollisuuskomitean raportti. Vuoden huipensi HX-hankkeeseen liittyvä hävittäjäpäätös; Suomi valitsi F-35-hävittäjät.

Reservin rooli korostuu selonteossa erityisesti paikallispuolustuksessa. Paikallisjoukoissa tullaan hyödyntämään aiempaa paremmin reserviläisten sitoutuneisuutta, paikallistuntemusta, siviilissä hankittua osaamista ja verkostoja. Paikallisjoukkojen koulutuksessa ja rekrytoinnissa keskeinen rooli tulee olemaan vapaaehtoisella maanpuolustuksella. Selonteossa luvataan, että paikallisjoukkojen kehittäminen mahdollistaa reserviläisille mielekkään urapolun eri tasoisissa poikkeusolojen tehtävissä sekä aktiivisen osallistumisen maanpuolustukseen. Asevelvollisuuskomitean raportissa halutaan laajentaa kutsunnat koskemaan koko ikäluokkaa, myös naisia ja tavoitteena on saada tuplattua palvelukseen astuvien naisten osuus. Lisäksi aseettoman palvelun suorittavia tullaan hyödyntämään kokonaisturvallisuuteen liittyvissä tehtävissä.

Reserviupseeriliiton hallituksessa ja joulukuun alussa pidetyssä Mikkelin RUL 90 -tapahtumassa käsiteltiin tulevaa pitkälti vielä otsikkotasolla eikä edellä olevilla tule vielä olemaan vaikutusta piirin ensivuoden toimintasuunnitelmaan. Sen sijaan molemmissa tilaisuuksissa tuotiin esille huoli liiton jäsenmäärän kehityksestä. Samaan aikaan kun suuret ikäluokat väistyvät, koulutetaan uusia reservinupseereita ikäluokkien pienentyessä vähemmän. Tällä menossa jäsenistömme tulee pienenemään n. 300 jäsenellä vuodessa.  Liiton jäsenhuoltotyöryhmä toi esiin toimenpide-ehdotuksia, kuten RUK oppilaskunnan saamista mukaan jäsenhankintaan, kokelasinfoja kaikkiin varuskuntiin sekä toiminnan aktiivista ja vuorovaikutteista pyörittämistä. Muun muassa näillä toimilla on tarkoitus nostaa reserviupseereiden järjestäytymisastetta.

Tämä tarkoittaa piiri- ja kerhotasolla sitä, että meidän tulee jatkaa toimenpiteitä jäsenmäärän kasvattamiseksi. Painopisteenä on toteuttaa toimintasuunnitelmassa esitetyt tapahtumat niitä edelleen kehittäen ja panostaen toimintamme markkinointiin kymensalpa.fi sivustoa ja somea hyödyntäen. RUK upseerioppilaiden rekrytoinnissa olemme olleetkin mukana, kun kurssien 256 ja 257 upseerioppilaat olivat tutustumassa Salpalinjaan Ravijoella. Ensitietojen mukaan tutustumisvierailut jatkuvat kurssilla 259. Lisäksi meidän tulee harkita, onko meillä voimavaroja aloittaa uudelleen kokelasinfojen tai jopa saunailtojen järjestämistä kotiutuville kokelaille. Omasta varusmiesajan valokuva-albumistani löytyy kuva, jossa me Korian kokelaat olimme Iitin kerhon vieraina Kausalan Veteraanimajalla vuonna 1981. Me reserviläiset siis tulemme olemaan painopisteessä ja lupaus reserviläisten urapolusta eri tasoisiin poikkeusolojen tehtäviin saattaa motivoida uusia reserviläisiä mukaan toimintaamme.

Kouvolan alueen ensilumenladut on avattu marraskuun viimeisillä viikoilla niin Anjalassa kuin Valkealassa. Tämä perinteisenhiihtäjä on saanut kotiladuilla ”sinisenkeleillä” sukset sekä pitämään että luistamaan. Toisin kävi Vuokatin 150 000 € ensilumenladulla, kun mukana oli ”karvapohjat”. Vesisateessa ja hienojakoisessa tykkilumessa ne eivät luistaneet eikä pitäneet. Kotiladuilla onkin hiihtokilometriä alkanut kertymään mukavasti MarsMars:n.

Iitissä 10.12.2021                                                                                                                              

 Pekka Mertakorpi

YLENNYSTILAISUUS HAMINASSA 5.12.2021

Suomi vastaa itse omasta puolustuksestaan niin nyt kuin tulevaisuudessa. Reserviläisten osaaminen ja tahto ovat ajanmukaisen sotavarustuksen ohella avainelementtejä sotilaallisen suorituskyvyn rakentamisessa.

6. päivänä joulukuuta Kymenlaakson alueen reserviläisiä ylennettiin yhteensä 69 henkilöä.  Tasavallan presidentti ylensi 19 reservinupseeria ja Kaakkois-Suomen aluetoimiston päällikkö 50 aliupseeria ja miehistöön kuuluvaa. Ylennetyt alla.

Kaakkois-Suomen aluetoimisto onnittelee ylennettyjä. Myös reservipiirien piiritoimisto onnittelee.


Sotilasarvoon MAJURI
Rautakoura Miikka Juhana Kouvola
Sotilasarvoon KAPTEENI
Kuokka Olli Johannes Virolahti
Lehtinen Tero Tapio Kouvola
Sotilasarvoon KAPTEENILUUTNANTTI
Keisala Saara Matilda Kouvola
Sotilasarvoon INSINÖÖRIKAPTEENI
Nummila Mika Juhani Kotka
Sotilasarvoon YLILUUTNANTTI
Hartikainen Hanna Maria Kotka
Huuskonen Artem Iitti
Karvonen Teemu Tapio Kouvola
Lundqvist Justus Artur Kotka
Olli Erkki Juha-Matti Kotka
Pakkanen Antti Lauri Hamina
Roimola Anssi Tapio Hamina
Räsänen Niko Timo Juhani Kotka
Soikkeli Juha Tapani Kotka
Sotilasarvoon LUUTNANTTI
Asikainen Niko Terho Tapio Kouvola
Borshagovski Daniel Aleksi Ulkomaat
Keränen Jani Samuli Hamina
Rikka Antti Valtteri Kotka
Suomalainen Antti Oskari Kotka
Torro Juha Tapani Kotka
Sotilasarvoon SOTILASMESTARI
Koskela Jari Erik Hamina
Sotilasarvoon YLIVÄÄPELI
Pohjalainen Matti Kalervo Hamina
Vuorela Jarkko Antero Kotka
Sotilasarvoon VÄÄPELI
Vapalahti Vesa Veijo Tapani Virolahti
Sotilasarvoon YLIKERSANTTI
Elo Olle Oiva Ilmari Kouvola
Heino Eero Santeri Kotka
Iivanainen Waltteri Sebastian Kotka
Jormanainen Juha Mikael Kouvola
Kujala Jussi Tuomas Kouvola
Käki Riku-Markus Antero Kouvola
Luumi Joonas Jari-Petteri Kotka
Rosendahl Timo Juhani Hamina
Ruhanen Teemu Tapio Kotka
Savolainen Kai Olavi Kotka
Sipiläinen Jesse Petteri Kouvola
Takala Heikki Paavo Akseli Kouvola
Voutilainen Iikka Matias Kotka
Vänskä Aleksi Jalmari Kouvola
Sotilasarvoon KERSANTTI
Anttila Niko Robert Kouvola
Byman Gerbaw Kouvola
Hänninen Jouko Tapani Kouvola
Kettunen Teemu Antero Hamina
Korjala Samu Veijo Anton Kouvola
Kotanen Tero Sakari Kotka
Leikkola Mika Kalevi Kouvola
Lindberg Joakim Ensio Kouvola
Mikkola Sakari Aleksis Kouvola
Niemi Tatu Joonas Kouvola
Pihlhjerta Juho Ilmari Hamina
Sorviala Simo Sakari Kotka
Teittinen Kari-Pekka Kotka
Toivonen Emil Joona Valtteri Kotka
Vuorinen Santeri Matias Kouvola
Sotilasarvoon ALIKERSANTTI
Inkeroinen Petri Jari Antero Kouvola
Ketonen Ari Jukka Kouvola
Kotro Miikka Eerik Hamina
Miinalainen Jori Santeri Hamina
Nuutinen Jukka-Pekka Kotka
Paavolainen William Johannes Kotka
Rautamies Toni Olavi Hamina
Simpanen Joona Juhani Kotka
Skippari Mikko Aleksi Virolahti
Sydänmaanlakka Nina Maria Emilia Kouvola
Takasuo Teemu Aleksi Kouvola
Tepponen Onni Tuomas Mikanpoika Hamina
Sotilasarvoon KORPRAALI
Aho Jari Juhani Kouvola
Rautomäki Sami Juha Petteri Kouvola
Seppälä Kimmo Tapani Kouvola
Soininen Janne Johannes Kotka
Takala Antti Emil Kouvola

KUTSU KYMENLAAKSON RESERVIUPSEERIPIIRI RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN SYYSKOKOUKSEEN

Kymenlaakson Reserviupseeripiiri ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään torstaina 28.10.2021 klo 18.00 alkaen Myllykosken Seuratalossa, Myllykoskentie 3, 46800 Myllykoski. Ennen varsinaista kokousta pidetään reserviläispiirin kanssa yhteinen ohjelmaosuus.

17.30 Valtakirjojen tarkistus ja tervetuliaiskahvi

RESERVILÄISPIIRIN KANSSA YHTEINEN OHJELMA ALKAEN KLO 18.00

  1. Tervetulotoivotus, reserviläispiirin edustaja
  2. Puolustusvoimien esitelmä
  3. Ukontie-RK-ampumakilpailun palkintojen jako, Puolustusvoimien edustaja
  4. Erkki ja Liisa Sutelan maanpuolustusrahaston stipendien jako, rahaston edustaja

Siirtyminen kokoustilaan n. klo 18.30, jossa varsinainen kokous.

ESITYSLISTA

  1. Kokouksen avaus
  2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, 2 pöytäkirjan tarkastajaa ja 2 ääntenlaskijaa
  3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
  4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys.
  5. Valitaan piirihallituksen (piirin) puheenjohtaja sekä ensimmäinen ja toinen varapuheenjohtaja vuodeksi 2022.        
  6. Valitaan piirihallituksen muut jäsenet vuodelle 2022 (yksi jäsen alkavaa 100-jäsenlukua kohti) sekä kullekin henkilökohtainen varajäsen.
  7. Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varahenkilöt vuodeksi 2022
  8. Valitaan Suomen Reserviupseeriliiton sääntöjen edellyttämä ehdokas liittohallitukseen.
  9. Valitaan Suomen Reserviupseeriliiton sääntöjen edellyttämät ehdokkaat varajäsenineen liittovaltuustoon.
  10. Vahvistetaan piirin toimintasuunnitelma vuodeksi 2022
  11. Vahvistetaan piirin jäsenmaksu vuodeksi 2022
  12. Vahvistetaan piirin talousarvio vuodeksi 2022
  13. Käsitellään muut piirihallituksen esittämät sekä jäsenyhdistysten vähintään (7) päivää ennen kokousta piirihallitukselle kirjallisesti piirin kokouksen käsiteltäväksi esittämät asiat, ei kuitenkaan yhdistyslain 23. §:ssä mainittuja, ellei niitä ole kokouskutsussa mainittu.
  14. Kokouksen päättäminen.

Piirin kokouksessa on jäsenyhdistyksellä yksi (1) ääni jokaista jäsenmäärän alkavaa satalukua kohti seuraavasti: Kouvola ja Hamina 3,  Karhula ja Kotka 2, Elimäki, Iitti, Inkeroinen, Jaala,  Myllykoski, Pohjois-Kymi, Pyhtää ja Virolahti-Miehikkälä ja 1.

Tervetuloa!

Piirihallitus

80 VUOTTA PEIKKOPATALJOONAN PERUSTAMISESTA VOIKKAAN SEURATALOLLA

Lauantaina 11.6.2021 klo 12 laskettiin kukkalaite Jääkärirykmentti 5:n III pataljoonan – Peikkopataljoonan – muistopaadelle Voikkaan kirkkopuistossa. JR 5 muodostettiin kahdesta varusmiespataljoonasta ja yhdestä reserviläisistä kootusta pataljoonasta. III pataljoonan sotilaat kutsuttiin palvelukseen Pohjois­-Kymenlaakson reserviläisistä.

Kesäkuun 11. päivänä 1941 – Jatkosodan alkamisvaiheissa – astui palvelukseen mittava joukko pohjoiskymenlaaksolaisia reserviläisiä. Tuolloin Voikkaan seuratalossa perustettiin jääkärirykmentti 5:n III pataljoonan esikunta ja esikuntakomppania. Jalkaväkijoukot perustettiin Voikkaan kansakoululla, konekiväärikomppania ja panssarintorjunta Voikkaan Työväentalolla ja kranaatinheitinyksikkö Yrjönojan koululla. Yksi erillinen komppania perustettiin Anjalan vanhalla kunnantalolla. Alkuvaiheessa jalkaväkirykmentti 5:n I ja II pataljoona muodostui asevelvollisista ja III pataljoona reserviläisistä.

Kukkalaitteen laskivat Pertti Elg Voikkaan seudun Reservinaliupseereista ja Jukka Sorsa Kuusankosken Reserviläisistä. Puheen pitivät Jukka Sorsa ja Matti Laine Pohjois-Kymen Reserviupseereista.

Muistopaasi on paljastettu 11.6.1988 III/JR 5:n reserviläisten jatkosotaan isänmaataan puolustamaan lähteneiden kunniaksi. Paikalla järjestetään vuosittain kuusankoskelaisten reservinyhdistysten järjestämä muistotilaisuus.

Teksti on Tuomo Simolan tekstistä lyhennetty/päivitetty ja loppuun lisätty tapahtumaan liittyvä kuvaus.

Arto Ala-Outinen

28.9.2021

Reservin ampuma- ja maastopäivän uusi konsepti testattiin onnistuneesti

Perinteinen, Reservin ampuma- ja maastokilpailuna tunnettu tapahtuma, nykyisin Reservin ampuma- ja maastopäivä käytiin uudella, matalan kynnyksen konseptilla 18.9. Aiemmin pelkästään kilpailuhenkisessä tapahtumassa oli nyt myös retkisarjat sekä jalkapatikkalaisille, että maastopyöräilijöille, joihin sarjoihin olikin jo muutamia osallistujia. Toivottavasti uusi konsepti kasvattaa tapahtuman suosiota ja osallistujamäärää. Tapahtuma käytiin Utin maastoissa Haukkajärven rannalla olevan miehistösaunan ollessa kilpailukeskuksena.

Voiton kilpasarjassa vei Elimäen RU-kerhon Topi Puhakka, toiseksi tuli Jari Närvänen Kouvolan RU-kerhosta ja kolmas sija meni Elimäen RU-kerhon Jani Juvankoskelle. Tapahtuma oli leppoisa ja sää suosi. Järjestäjät kiittävät sekä osallistujia että toimitsijoita, ja Utin jääkärirykmenttiä puitteiden tarjoamisesta ja muusta avusta.

Päivän kaikki tulokset oheisesta linkistä.

https://www.kymensalpa.fi/wp-content/uploads/2021/09/tulokset_ampumajamaastopaiva_2021-1.png

Kahdeksastoista kuukausi (RU-piirin puheenjohtajan kirjoitus)

80 vuotta sitten oli jatkosodan hyökkäysvaihe edennyt Karjalankannaksella vanhalle rajalle ja hyökkäys pysäytettiin 9. syyskuuta Leningradin uloimman puolustuslinjan eteen. Eteneminen jatkui vielä muilla rintamalohkoilla aina 8. joulukuuta 1941 asti, jonka jälkeen alkoi asemasotavaihe. Tuolloin monilla rintamalohkoilla tilanne vakiintui ja onnistuttiin välttämään tappioita. Vähitellen vähäinen toiminta jopa toimettomuus sai miesten ajan käymään pitkäksi. Toimettomuutta vastaan taisteltiin pitämällä yhteyttä kirjeitse kotirintamalle, omaehtoisten puhdetöiden ja erityisten viihdytysjoukkojen avulla.
Maaliskuusta 2020 alkaa olla kulunut 18 kuukautta siitä, kun meidän reserviläisjärjestöjemme toiminta lähes pysähtyi. Viranomaisten ohjauksella ja määräyksillä yhteiskunta ajettiin ”asemasotavaiheeseen” Covid-19 pandemiaa vastaan. Näissä poikkeusoloissa olemme pitäneet järjestötoimintaamme yllä ottamalla käyttöön uusia toimintamalleja ja sopeuttamalla toimintaamme. Linnoittautumalla taistelijan poteroihin parhaimmillaan puolen joukkueen korsuihin olemme ylläpitäneet järjestötoimintaa etäkokousten avulla. Tällä tavoin olemme pystyneet pyörittämään järjestömme lakisääteiset velvoitteet. Merkittävin operaatiomme pandemian aikana on ollut reserviläispiirien viestintäuudistus, Kymensalpa-sivusto. Puolustusvoimat on osaltaan linnoittautunut varuskuntiin ja heidän yhteydenpitonsa meihin reserviläisjärjestöihin on ollut vähäistä. RUK 100 ja RUL 90 juhlavuosien tilaisuudet on pääosin toteutettu striimattuina etätilaisuuksina.
Aikanaan asemasotaan väsyttiin, tosin joukkojen lomat pyörivät, koska asemasota ei sitonut kaikkia joukkoja operaatioihin. Ehkä tuolloinkin totuttiin toimettomuuteen ja pyöritettiin vain välttämättömät rutiinit. Kun tultiin kevääseen 1941 ilmassa oli selviä merkkejä vihollisen aktivoitumisesta. Suurhyökkäyksen alettua joukkomme lähes yllätettiin ja erään näkemyksen mukaan operaatioita johtavien upseereiden johtamistaito ja operointikyky oli merkittävästi alentunut pitkän asemasodan aikana.
Myös tämän pandemian ”asemasotavaiheessa” järjestömme on tottunut hiljaiseloon ja työskentelyyn omalta kotisohvalta. Etäkokouksiin ei ole juuri tarvinnut valmistautua, kun siihen on voinut osallistua oloasuun pukeutuneena villasukat jalassa. Etätilaisuudet ovat tarjonneet lähinnä ”korviketta” perinteisiin tapahtumiin verrattuna.
Loppukesän aikana yhteiskunta on alkanut avautumaan pandemian jälkeiseen aikaan. Olemme pystyneet aloittamaan piiriemme ammuntatoiminnan ja pyörittämään sitä lähes normaaliin tapaan. Olemme nyt siirtymässä hiljaiselon jälkeen operaatiovaiheeseen, jossa meidän tulee saada jäsenistömme liikkeelle. Nyt ei tule jäädä tuleen makaamaan, vaan on hetki järjestömme sloganin mukaiselle toiminalle ”Johtajuutta kaikissa olosuhteissa”. Siis Liikkeelle!
”Taistelijan poteroissa” on ollut turvallista harrastaa oman ehtoista kenttäkelpoisuuden ylläpitoa. Järjestömme on pyrkinyt etämarssitapahtumilla, kuten vuoden 1941 Maaottelumarssin Muisto-marssilla 4-25.5.2021 aktivoimaan meitä liikkumaan. Mars-Mars-sovellukseen olen pystynyt saamaan pyöräilykilometrejä myös helteisinä kesäiltoina. Helteellä ei pyörälenkin jälkeen tarvitse mennä edes suihkuun, kun viima on pitänyt paidan kuivana.

Iitissä 15.9.2021, Pekka Mertakorpi

Korona osoittanut varautumisen tärkeyden

Kesä on jäämässä taakse. Reserviläistoimintaakin kurittanut koronapandemia on hieman sekavassa vaiheessa. Tartunnat ovat suhteellisen korkealla tasolla, mutta toisaalta rokotuskattavuus kasvaa ja rajoitteita aletaan pikkuhiljaa purkamaan. Toivottavasti positiivinen kehitys jatkuu ja normaalitoimintaan päästään vielä syksyn aikana. Merkit ovat hyviä.
Kun koronan uskotaan kohta olevan taakse jäänyttä elämää, niin alkaa asian ”perkaaminen”. On herätty pohtimaan sitä, että miksei tähän oltu globaalisti, eikä myöskään kansallisesti varauduttu kunnolla, tai oikeastaan mitenkään? Pandemian alkuvaiheen maskiepisodi Huoltovarmuuskeskuksessa muistetaan Suomessakin pitkään. Samaan hengen vetoon on todettu, että jatkossa varautuminen pitää olla paremmalla tasolla, jos/kun joku muu globaali pandemia iskee. Varautumista peräänkuulutetaan myöskin ilmastokriisejä varten, jotka ovat jo arkipäivää eri puolilla maailmaa, ja joiden ennustetaan pahenevan. Ympäristökatastrofit ovat myös vakava ongelma, joka on riesanamme ja johon on varauduttava. Varautuminen on myöskin sotilaallisten kriisien ja uhkien kulmakivi, ja siksi me reserviläiset tätä harrastamme: jotta sotilaallinen uhka maatamme kohtaan ei pääsisi realisoiduttuaan yllättämään ns. housut kintuissa. Asia muuttuu vieläkin tärkeämmäksi, kun otetaan huomioon syy- ja seuraus -tekijät. Sotilaallinen uhka saattaa olla seurausta vaikkapa luonnonkatastrofista, jotka voivat saada suuret ihmisjoukot johtajineen toimimaan arvaamattomasti ja yllättäen. Jatkakaamme varautumista ja nostakaamme se vieläkin korkeammalle tasolle. Se kannattaa!
Niin kuin on vuoden mittaan ”varoiteltu”, perinteinen Kymen Salpa ei enää printtilehtenä ilmesty. Tätä digilehteä tehdään vielä tämä vuosi, mutta pikkuhiljaa tiedottaminen siirtyy enenevässä määrin www.kymensalpa.fi -sivustolle, josta on jo nyt luettavissa jokseenkin kaikki se tieto, joka tässäkin digilehdessä on. Sivuja vielä ”viilataan” syksyn mittaan paremmiksi. Kehittämisehdotuksia vastaanotetaan piiritoimistolle. Digitalisaatio jyllää myöskin liittotasolla. Reserviläisliitto on tehnyt jo viime vuonna sivustouudistuksen, ja nyt siirtymäajan lähestyessä loppuaan se edellyttää aiemmin toimintalomakkeisiin perustuneen, kertaluonteisen tuen ehdoksi, että piirin reserviläisyhdistyksillä on oltava liiton sivujen alla omat sivut. Perinteistä toimintalomaketta ei enää täytetä, vaan se instrumentti yhdistyksen toiminnan raportoimiseksi on poistunut. Pyydän yhdistyksiä mahdollisimman pian syksyn aikana tutustumaan asiaan osoitteessa https://www.reservilaisliitto.fi/sivustouudistus/ ja toimimaan sen mukaisesti. Piiritoimisto auttaa minkä pystyy.
PV on vähitellen avautumassa ulkopuoliseen yhteistyöhön, ja perinteisiä yhteistyötapahtumia on luvassa syksyn mittaan, kenties merkittävimpänä Ukontie -rynnäkkökiväärikilpailu, mutta myös tämän lehden ilmestymisen aikoihin toteutuva Reservin ampuma- ja maastopäivä on luvassa. Toivotaan runsasta osanottoa.


Toiminnallisin terveisin,

Leevi Lassila
Toiminnanjohtaja