Kymenlaakson reservipiirien kevätkokoukset pidettiin Elimäen Seurakuntakeskuksessa 27.3.2022. Järjestäjänä oli Elimäen Reserviupseerikerho. Järjestelyt olivat sotilaallisen asialliset, josta piirit esittävät kiitokset.
Vanhan tavan mukaan kokouksia edelsi jumalanpalvelus Elimäen kirkossa ja seppeleenlasku sankarivainajien muistomerkille. Seppeleen laskivat reserviupseeripiirin puheenjohtajisto, Pekka Mertakorpi, Ilkka Kuusela ja Juha Tompuri. Kokouksen yhteisosiossa kahviteltiin ja reserviupseeripiiri suoritti palkitsemisia vuoden 2021 kerhojen välisistä kilpailuista. Ansioituneesta toiminnasta reserviupseeritoiminnan hyväksi luovutettiin piirin Kenraalipatsas Kotkan kerhon kapteeni Kimmo Kovaselle.
Kaakkois-Suomen aluetoimiston alueupseeri, kapteeni Niko Toivonen piti tilaisuudessa esitelmän. Aihetoivomuksena oli piirien toiminnanjohtaja esittänyt Ukrainan tilanteen vaikutuksen Puolustusvoimien valmiustasoon ja toimintaan, mutta Toivosen mukaan toiveen toteuttaminen olisi aiheen arkaluontoisuuden vuoksi tarkoittanut ”hiljaista hetkeä”, joten joten sen sijaan parikymmenpäinen kuulijakunta sai kuulla kuuli erinomaisen esitelmän, joka sisälsi eri näkökulmia Ukrainan tilanteeseen. Piirit esittävät parhaan kiitoksensa kapteeni Toivoselle.
Kevätauringon sulatellessa talven runsaita hankia joukko reserviläisiä kokoontui viikko sitten Saimaan rannalle Taipalsaaren harjoitusalueelle. Säästä ja upeista maisemista huolimatta reissun tarkoituksena ei ollut viihde tai hiihtely, vaan joukon, perustamiskeskuksen, ammattitaidon vahvistaminen ja hiominen. Tälläkin kerralla harjoitustehtävänä oli tuiman sotajoukon perustaminen.
Ensin perustettiin perustamiskeskus
Kertausharjoituspuhuttelussa kaikki kuuntelivat viimeisimmät linjaukset Covid -pandemiaan liittyen ja muut ohjeet, mutta osalla reserviläisistä ajatus oli jo pidemmällä. Esikuntaporukka oli suunnitellut perustamiskeskuksen toimintaa jo kuukausia aiemmin. Pian perustamiskeskus aloittikin työnsä reserviläisjohtajien johdolla.
Perustamiskeskuksen henkilöstöstä monet olivat jo perustamisen hienouksiin perehtyneitä konkareita ja osa ensimmäistä kertaa asialla. Kertausharjoituksen tärkeä sisältö oli perehdyttää uudet toimijat työhönsä ja palauttaa perustamisen yksityiskohdat kokeneempien mieleen. Reserviläisjohtajien pitämien oppituntien jälkeen oli aika aloittaa toiminta.
Perustamiskeskus törmää heti alussa klassiseen muna-kana-kysymykseen: Kumpi on ensin, perustava joukko vai perustettava joukko? Vastaus jää varmasti monille epäselväksi, mutta varmaa on, että perustamiskeskuksen perustaessa itseään rekka-autolasteittain materiaalia, trukki, sen ammattitaitoinen kuljettaja ja päättäväisesti työhönsä paneutuva reserviläisjohtaja kohtaavat. Joukon olemus yhtenäistyy, kun konttien ja häkkien sisällöistä osa puetaan päälle toistamaan ennestään tuttuja vihreän eri sävyjä. Yhtä lailla tärkeää on rakentaa perustamiskeskuksen organisaatio, tutustua lähimpiin työtovereihin ja kartoittaa aiemman sotilaskoulutuksen, mutta erityisesti siviilielämän, kartuttamaa ammattitaitoa. Kun tarvittavat rakennukset, varastohallit, -kentät ja ampumarata on otettu haltuun, voi todeta, että perustamiskeskus on perustettu.
Materiaalia ja ajoneuvoja vastaanotetaan
Rekkarallin jatkuessa ja tiivistyessä Taipalsaaren jäiset tiet ja kentät pehmenivät kirkkaassa kevätauringossa, kuormat tyhjenivät ja osa ajoneuvoista jäi perustamiskeskuksen tontille uutta käyttöä odottamaan. Logistiikka sujui jouhevasti, koska nyt materiaalia oli käsittelemässä varastojoukkue, jonka hallinnoimat varastot järjestelivät materiaalin joukon perustamisen kannalta optimaaliseen asentoon.
Perustettavien joukkojen ajoneuvoja käsittelevä moottoriajoneuvojen vastaanotto- ja jakoelin tarkasti ajoneuvot. Ajoneuvojen turvallisuuden tarkastaminen on myös kertausharjoitusten yhteydessä tärkeää: usein käyttöolosuhteet ovat vaativat ja ajopeli on reserviläiskuljettajalle tavallisesta arjesta poikkeava. Tarkastustyön huolellisuudesta saatiin näyte, kun katsastusinsinöörin syynissä jokin ajoneuvo jouduttiin toteamaan korjauksia vaativaksi, vaikka puolustusvoimien ajoneuvoissa ja työkoneissa huollot ja katsastukset hoidetaankin säntillisesti. Kovassa käytössä tulee käytön jälkiä.
Komento- ja huoltojoukkueen käynnistettyä työnsä perustamiskeskuksen porukoissa alkoi pohdinta. Kertausharjoituksissa on toki yleensäkin muonitus laadullaan, mutta tällä kertaa Taipalsaaren keittokatoksessa asiakkaiden silmissä alkoi näkyä tähtiä. Ilmeni, että perustamiskeskuksen kokkien ja Leijona-Cateringin kokin yhdistäessä voimansa tuli perustetuksi ainakin Kaakkois-Suomen paras ruokaravintola. Sinne olisi kannattanut ohikulkijankin poiketa.
Perustettavan joukon kokoaminen alkoi henkilöstön saapuessa
Henkilöstön saapuessa toiminta-alueelle suunnitelmat pistettiin käytäntöön. Tarvittiin liikenteenohjausta, kuljetuksia, henkilötarkastuksia, ohjauskylttejä, -merkintöjä ja neuvontaa, joiden ohjaamana värikäs joukko reserviläisiä muuttui sotilaan näköiseksi ja siirtyi liikekannallepanopartioiden tiedustelemille väistöalueille.
Kun liikekannallepanopartiot kohtasivat kuljettajia, alkoi pioneerikomppanian ajoneuvojen vastaanotto ja siirto väistöalueille. Kun perustettavalle joukolle muodostui kuljetuskykyä, alkoi telttojen, kirveiden, lapioiden ja lukuisten muiden työkalujen vastaanotto. Kaikki mahdoton ja mahdollinen tarkastettiin ja laskettiin perustajan ja perustettavan joukon yhteistyönä.
Joukon aloittaessa ryhmittymisen ja kohdistusammunnat, oli aika viimeistellä sotavalmiustarkastus. Joukon johtaja tarkasti perustamisen johtajan kanssa henkilöstön, materiaalin ja ajoneuvot. Kun ensimmäiseen tehtävään liittyvät käskyt oli annettu, voitiin yön pimeinä tunteina todeta sotavalmiin joukon olevan valmiina harjoitukseen.
Evl Timo Heijari Aluetoimiston päällikkö Kaakkois-Suomen aluetoimisto Karjalan prikaati
Kymenlaakson Reserviläispiiri järjestää SRA kurssin 15.4.2022
Teoria klo 9-18 Wanha veteraani, Kadettikoulunkatu 7, 49400 HAMINA Ammunnat ilmoitetaan myöhemmin Ammunnat suoritetaan alustavasti HAMINASSA Ratapäiviä tullee olemaan kaksi
Kurssin hinta: 50€ Ilmoittautuminen päättyy 8.4.2022 Kurssin tultua hyväksytyksi Reserviläisurheiluliitto ry:n toimesta kurssille voi ilmoittautua linkin kautta http://srakymres.foorumi.eu/viewtopic.php?f=8&t=594
Edellytykset kurssille osallistumiseen: – Suomen kansalaisuus – Reserviläisen toimintaturva tai SAL -kilpailulisenssi – RES, RESUPS, MPKL jäsenyys
Lainakalustoa löytyy korvausta vastaan. Varaus kurssin peruuttamiseen, Covid ja RESUL:n eväys…
Ampumaan oppii ampumalla ja tulokset paranevat tähtäimiä siirtämällä.
Aika: 17.3.2022, Ilmoittautuminen radalla klo 16.45 – 18.30. Ammutaan ns. nonstoppina.
Osanottomaksu: On piirin ampumatoimikunnan vahvistama 5 euroa, joka maksetaan käteisellä paikan päällä. Kilpailu ammutaan piirikunnallisen ilma-asekilpailun yhteydessä, jonka osanottomaksu on 7 euroa, eli jos ampuu molemmat yhteensä 12 euroa.
Sarjajako: Ilmakiväärissä sekä ilmapistoolissa, D, D50, H, H50, H60, H70, H75. Joukkueeseen 3 parasta yhdistyksestä.( 40 ensimmäistä laukausta).
Auringon paisteesta nauttiessamme tulemme laskiaisaikaan ja odotamme Pääsiäistä. Tänä vuonna juuri kun korona-tauti hieman helpottaa ja maailma näyttää kirkkautensa kuuluu Euroopassa aseiden kalina, joka muuttuu Ukrainassa sodaksi. Heillä on nyt talvisotansa niin kuin meillä oli 1939. Maaliskuu on jotenkin oivaa aikaa riidellä naapurien kanssa, onhan silloin kovat kelit, joten liikkuminen on helpompaa. En tiedä oliko Jeesuksella aasilla ratsastaessaan keli erilainen vaiko koko vuoden samanlainen. Hän oli matkalla tuomittavaksi vaikka kansa ei sitä huomannut oletti saavansa maallisen kuninkaan. Nyt on syytä ottaa laskiainen todesta toisella tavalla. Laskeutua hiljentymään Herran eteen ja pyytämään häneltä rauhaa Eurooppaan. Tämä ei välttämättä tapahdu nopeasti mutta tulee kuitenkin ajallaan. Aika käy odottavan kellossa hitaasti ja panssarivaunujen telaketjujen rutina kantautuu korviimme. Aivan kuin Hoosianna -laulu Jeesuksen matkatessa Jerusalemiin kansan laulaessa. Niin ovat erilaiset sävelet tällä kertaa. Sävelet joita emme toivoneet kuulevan ja joiden emme toivo tulevan kohti Pohjolaa. Meillä täällä talvi on suojanamme ja suojamme senkuin lisääntyy keväällä rospuuton aikana. Suojaisan hetken Jeesuskin vietti Kiirastorstain ehtoollisella, jonka jälkiä saamme nauttia kirkoissamme omalla ehtoollisella. Vaan sitten koitti ”myrsky”, tuli kavaltaja, tuli vangitsijat ja tuli tuomio ristinpuulle meidän kaikkien syntiemme tähden. Näin kovaa kohtaloa en toivo Ukrainan kansalle. Siispä rukoilkaamme heille helpotusta sodan oloihin. Niin Laskiainen on parasta aikaa viettää kevättalvea. Me voimme olla Ukrainan avuksi monella tavalla: lahjoituksin, auttamalla pakolaisia majoittumaan. Paras apu heille on ymmärtää, että kun kuulee vierasta kieltä ei käännä selkäänsä heille vaan hymyllä antaa ymmärtää heidät tervetulleiksi.
Toivon että seuraavat Jesajan sanat ovat oiva merkki tällekin päivälle:
Hän, Herra, ratkaisee kansanheimojen riidat, hän jakaa oikeutta kaikille kansoille. Niin taotaan miekat auran teriksi ja keihäät vesureiksi. Yksikään kansa ei enää kohota miekkaa toista vastaan eikä harjoittele sotataitoja.
Maanpuolustusnaisten Liiton Kaakkois-Suomen piiriin kuuluu 6 yhdistystä. Etelä-Karjalassa mukana ovat Lappeenrannan Maanpuolustusnaiset ry ja Etelä-Karjalan Rajaseudun Maanpuolustusnaiset ry. Kymenlaaksossa piirin toiminnassa ovat mukana Haminan, Karhulan, Kotkan ja Pyhtään yhdistykset. Piirin jäsenmäärä on yhteensä n. 160.
Piirin toimintaa johtaa piirihallitus, jossa on edustus kaikista yhdistyksistä. Piirillä on edustaja Maanpuolustusnaisten Liiton liittohallituksessa, johon kuuluu kaikkien 16 piirin edustajat puheenjohtajiston lisäksi.
Piirin toiminta-ajatus on naisten maanpuolustustahdon, -tiedon ja –taidon lisääminen sekä henkisen ja fyysisen kunnon vahvistaminen. Tavoitteena on lisätä naisten toimintavalmiuksia kriisi- ja poikkeusolojen varalta. Olemme vahvasti mukana kouluttamassa ja kouluttautumassa arjen turvallisuuteen liittyviä asioita, joita saatamme kohdata kriisi- tai häiriötilanteessa.
Yhdistykset järjestävät monenlaista toimintaa eri puolilla Kaakkois-Suomea ja useimpiin tilaisuuksiin ovat kaikki piirin jäsenet tervetulleita. Vuosittain pidettävästä järjestökoulutuksesta voi saada kattavan kokonaiskuvan koko organisaatiosta ja tärkeistä yhteistyökumppaneista. Pyrimme osallistumaan aktiivisesti Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) pitämiin koulutuksiin.
Maanpuolustusnaisten Liitto järjestää vuosittain valtakunnallisen jotoksen toukokuussa. Jotos on kaksipäiväinen kävelyretki 3-5 hengen joukkueina. Matkan varrelle on järjestetty erilaisia rastitehtäviä. Reitin pituus on yleensä n. 10-12 km ensimmäisenä päivänä ja 6-8 km toisena päivänä. Tänä vuonna Metso-jotos on Saarijärvellä Keski-Suomessa ja ensi vuonna 2023 on suunnitteilla Harju-jotos Virolahdella. Kaakkois-Suomen piiri on tästä vastuuvuorossa, joten jokainen apukäsi on tarpeen. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä!
Ei päästy pitkälle vuotta 2022, kun olemme täysin uuden edessä. Euroopan turvallisuustilanne on järkkynyt itäisen naapurimme Venäjän lähtiessä avoimeen sotaan Ukrainassa. Tätä kirjoitettaessa Puolustusvoimien ylipäällikkö rauhoittaa tilannetta toteamalla ” Suomeen ei kohdistu välitöntä sotilaallista uhkaa”. Tulevien viikkojen ja kuukausien aikana tulee nähtäväksi, miten hyvin vuoden 2021 lopulla tehdyt merkittävät maanpuolustukseemme liittyvät linjaukset ja päätökset kestävä aikaa. Ainakin osasimme ennakoida tulevaa hankkimalla parasta mitä markkinoilta oli saatavissa. Suomi valitsi F-35-hävittäjät.
Meillä on alkanut piirimme seitsemäskymmenes toimintavuosi. Parhaillaan on työn alla juhlakirjan kirjoittaminen. Onnistuimme saamaan kirjan kirjoittajaksi ”ammattilaisen” Ilmo Suurnäkin ja kirjatoimikunta on hänen johdollaan työstänyt kirjan sisällysluetteloa ja teemaa. Kirja ei ole pelkkä historiikki vaan siihen tullaan haastattelemaan piirimme niin entisiä kuin nyt toimivia avainhenkilöitä. Juhlavuotemme kilpistyy 70 vuotisjuhlaan, joka pidetään lauantaina 8.10 Reserviupseerikoululla Haminassa.
Kahden vuoden ”asemasotavaiheen” jälkeen pääsemme jatkamaan toimintaamme vuosikellon mukaisesti, sillä viimein Korona -pandemia näyttää väistyvän. Piirien kevätkokous tullaan järjestämään Elimäellä 27.3. perinteisin menoin. Pääsemme myös toteuttaa ampumakauden normaaliin tapaan. Tavoitteena on kisata piirien mestaruuksista, järjestää viiden osakilpailun sarjakilpailut (kivääri ja pistooli) sekä neljän osakilpailun SRA-sarja. Tänä vuonna Ampuma- ja maastokilpailu on siirretty toukokuulle (21.5) ja tarkoituksena on saada markkinoitua tapahtumaa erityisesti juuri reserviin siirtyneille.
Piirien yhteinen kymensalpa.fi – sivusto on saatu päivitettyä ja sieltä löytyvät ajankohtaisten artikkelien lisäksi molempien piirien vastuuhenkilöiden yhteystiedot sekä siinä ylläpidetään piirien yhteistä toimintakalenteria. Piireille on lisäksi aktivoitu kymensalpaFacebook ja Instagam- sometilit, joilla on tavoitteena toteuttaa teemaamme liittyvää viestintää.
Talvi jatkuu ja monet meistä ovat pystyneet parantamaan omaa kenttäkelpoisuuttaan hiihdon parissa. Ilokseni olen tavannut useita Iitin kerhon ja myös naapurikerhojen kavereita hiihtämässä Kausalan – Kuusankosken latuverkostolla (40 km). Iitin kunta on panostanut latujen kunnostukseen, hankkinut uuden latukoneen ja palkannut henkilöt ajamaan hiihtokaudella ladut päivittäin. Latuverkostolle pääsee Kausalan Ravilinnasta ja Kuusankosken Uimahallilta. Allekirjoittaneella hiihtokilometrejä kertyy mukavasti ja intoa on lisännyt suomalaishiihtäjien menestys Olympialaduilla.
Kevät on tulossa kovaa vauhtia ja yhteiskunta on avautumassa erilaisille aktiviteeteille jälleen. Tätä ajankuvaa varjostaa kuitenkin voimakkaasti Ukrainan kriisi. Tämä kriisi on herättänyt meissä suomalaissa voimakkaan auttamishalun, sekä lisännyt merkittävästi halua valmistautua kriisinhallintaan. Hakeutumiset jäseneksi Reserviläisliittoon ovat lisääntyneet merkittävästi ja ovatkin aiheuttaneet merkittävän piikin jäsenhakemusten jättämisessä. Tämän kehityksen soisi näkyvän myös tulevaisuudessa yhdistysten toiminnassa ja jäsenten osallistumisena erilaisiin aktiviteetteihin. Hakevatko uudet jäsenet sitten ampumataitoja, kriisinhallinta taitoja vaiko joitakin muuta? Se tullaan näkemään siinä, miten jakautumista erilaisiin kokonaisuuksiin tapahtuu. On muistettava kuitenkin, että kaikki yhdistykset tarvitsevat toimijoita järjestämään erilaisia tapahtumia tai koulutuksia jäsenilleen. Nyt olisikin oiva tilaisuus lähteä mukaan paikallisten reserviläisyhdistysten toimintaan ja lähteä yhdessä kehittämään tätä tärkeää harrastustoimintaa sekä yhtenäisyyden opiskelua yhteiskunnassamme, sillä näillä taidoilla on jokaiselle tulevaisuudessa varmasti merkitystä.
Piirimme jäsenmäärät ovat laskussa, mutta olemme rohkaisseet piirissämme paikallisyhdistysten yhdistymiskehitystä siellä, missä paikalliset toimijat sen kokevat välttämättömäksi. Osa yhdistyksistä on jo lopettamassa toimintaansa toiminnan vähyyden takia tai paremminkin aktiivisten toimijoiden puuttumisen takia paikallistasolla. Kuitenkin piiritasolla näkisimme, että yhdistyminen naapurien kanssa olisi parempi kuin lopettaa toiminta kokonaan paikkakunnalla. Toiminnan lopettaminen jättää helposti merkittävän aukon paikkakunnan toimintatarjontaan. Rohkaisen ottamaan yhteyttä piirin toimijoihin, jos tuntuu siltä, ettei omin voimin enää pystytä toimintaa viemään eteenpäin. Yhteistyöllä voidaan koettaa löytää uusia ratkaisuja.
Haluan toivottaa kaikille hyvää alkavaa kevättä kaikille ja uskoa parempaan tulevaisuuteen.
Kyösti Skippari Puheenjohtaja Kymenlaakson Reserviläispiiri