Kouvolan seudun reserviläisillä on mahdollisuus kerrata maanpuolustustaitoja Kouvolan Suunnistajien iltarasteilla, jossa paljon tuttuja reserviläisiä iltaisin tapaakin. Esimerkiksi 15.6.2022 Mustahaikulan rasteilla oli ensin suunnistus 1:7500 mittakaavan kartalla ja sitten rakennuksista rasteja etsittiin 1:750 mittakaavan kartalla. Rytminvaihdos vaati sopeutumista.
Kouvolan Suunnistajat toivottavat reserviläiset tervetulleiksi ja auttavat kaikkia, myös uusia osallistujia onnistumaan suunnistamisessa. Metsä on terve liikuntaympäristö!
Kaakkois- Suomen aluetoimisto järjesti puolustusvoimien kesäkiertueen Kouvolassa muutaman vuoden tauon jälkeen. Yleisön runsaudesta ja ilmeisestä tyytyväisyydestä päätellen tapahtumaa olikin suuresti odotettu. Myös sää suosi tapahtumaa ja yleisömääräksi arvioitiin noin 3 100.
Esiintyjinä olivat tänä vuonna Ilmavoimien soittokunnan Big Band solistinaan Heikki Silvennoinen, Rakuunasoittokunta ja Souls of Women -trio sekä illan vauhdikkaalla esityksellään päättänyt puolustusvoimien varusmiessoittokunnan Show Band. Kukin kokoonpanoista soitti noin tunnin yleisöön menevän setin.
Tapahtuman pääpaino rakentui itseoikeutetusti musiikin ympärille, mutta muutakin oli kansalaisille Kasarminmäellä tarjolla. Ennen konsertin alkua Utin jääkärirykmentti suoritti yhdellä NH90 -helikopterilla lentoesityksen alueen yläpuolella. Kalustoesittelyssä esiteltiin Karjalan prikaatin kalustoa ja samassa yhteydessä oli esillä myös Kouvolan alueen maanpuolustusjärjestöjä. Kouvola-Utin sotilaskoti palveli tapahtuman kävijöitä kahdella myyntipisteellä, konserttialueella ja kalustoesittelyn yhteydessä. Aikuisen väen nestetasapainosta piti huolta Kymifest-Catering. Alueella sijaitsi myös pääesikunnan sotilasmusiikin esittely- ja myyntipiste.
Kouvolan kesäkiertueen valmistelut aloitettiin jo viime vuoden puolella. Kevään ja alkukesän aikana pidettiin järjestäjien toimesta kolme suunnittelutilaisuutta sekä tapahtumaviikolla maastontiedustelu. Varsinaisena tapahtumapäivänä valmistelut Kasarminmäellä aloitettiin kello 7.00 lavanrakennustiimin saavuttua paikalle. Päivän aikana Rykmentin puistoon kohosi upea tapahtuma-alue ja varsinainen musiikkikavalkadi pääsi vauhtiin suunnitellusti kello 18.00. 90 minuuttia tapahtuman päätyttyä oli Rykmentin puisto samassa luonnontilassa kuin aamulla. Ainoastaan lavan purkaminen saatiin valmiiksi pimeyden laskeutuessa alueelle.
Kiitokset kaikille tapahtuman valmisteluun ja toteutukseen osallistuneille. Samoin kiitoksen ansaitsee paikalle saapunut juhlayleisö. Tunnelma oli rento ja yleisö tuntui viihtyvän kesäillassa. Puolustusvoimien kesäkiertue palaa Kouvolaan jälleen ensi kesänä ja sotilasmusiikista saadaan nauttia torstaina 15.6.2023. Tervetuloa silloin taas mukaan sotilasmusiikin pyörteeseen.
Saavun Vekaranjärvelle, alkamassa on Pohjois-Kymenlaakson maakuntakomppanian harjoitus, jonka suunnittelussa olin itsekin ollut mukana. Vaikuttamaan olin päässyt harjoituksen rastikoulutusaiheisiin, majoitusjärjestelyihin sekä joukkojen kuljetusvälineisiin. Majoituksen olin halunnut Pahkajärvelle telttoihin ja kulkuneuvoiksi olin valinnut polkupyörät. Tämä ei kuitenkaan toteutunut, vaan luvassa olisi siirtyminen jalan. Ihmisiä alkaa hiljalleen saapua, olen parkkipaikalla ottamassa heitä vastaan ja ohjeistamassa perustamistoimenpiteissä. Pääosin joukko koostuu vapaaehtoisista ja verrattuna keskivertoreserviläiseen joukko on harjoitellut paljon. Perustaminen siis sujuu ilman suurempia ongelmia ja edessä on jalkamarssi Pahkajärvelle.
Tämä ensimmäinen päivä ei aiheuttanut huolta, uskoinkin sen menevän hyvin mutta seuraavan päivän ohjelma, aikataulut ja jaksaminen vähän vaivaavat mieltä. Asiaa ei yhtään helpota, kun kuulen, että ulkomainen delegaatio Baltic Defence College:sta on tulossa seuraamaan taisteluammuntojamme.
Uusi aamu, uusi joukkuejako, taisteluvarustus päälle ja uudet harjoitteet. Kuljetusjärjestelyiden muututtua aamulle järjestyi kaksi tuntia aikaa harjoitelle joukkueen irtautumista. Sinkoampujat ehtivät myös kerrata aseiden käsittelyä. Irtautumisen peruskuviot saatiin harjoiteltua tukikohta-alueella tyydyttävälle tasolle. Saatoin siis hyvin mielin siirtää joukkoni harjoittelualueelle, jossa tiesin harjoittelun vielä jatkuvan.
Joukkueiden johtajat saivat komppanian päälikön käskyn, jonka jälkeen he suorittivat maastontiedustelun ja valmistelivat joukkueenjohtajan käskyn. Samalla ryhmänjohtajat harjoituttivat omia kuvioitaan tulevassa taistelumaastossa. Tämän jälkeen annettiin joukkueenjohtajan käskyt, toteutettiin joukkuetason harjoittelut ja lopuksi vuorossa olivat ”kovat vedot”.
Baltian delegaatio tulikin vierailulle jo tässä välissä ja mielenkiintoisten keskusteluiden jälkeen kävimme seuraamassa joukkojen harjoittelua. Valitettavasti vieraiden aikataulu ei sallinut jäädä seuraamaan enään lopullista kovapanosvaihetta. He olivat kovin kiinnostuneita suomalaisen reservin maanpuolustahdosta, motivaatiosta ja innosta. Taisivat jopa hieman ihmetelläkin sitä, miten vuodesta toiseen ihmiset jättävät työnsä sekä perheensä tullakseen hyvällä mielellä ja motivoituneina näihin harjoituksiin saamatta näistä juurikaan mitään taloudellista voittoa. Monelle, niin kuin itsellenikin, nämä harjoitukset ovat eräänlaisia lomamatkoja.
Ammunnan kovapanosvaihe alkaa, ammunnanjohtaja kuvailee tilannetta, vihollisen tankkien ääni lähestyy edestä oikealta ja tällöin kajahtaa joukkueenjohtajan käsky: ”tuliasemiin, miehittäkää vastaanottopesäke”. Ei kestä kauaa, kun edestä oikealta kuulu raskaan kertasingon laukaisun pamahdus jonka jälkeen onteloammuksen osumasta kertova pamahdus. Tämän jälkeen kiirii tieto, että vihollisen taistelupanssarivaunu on tuhottu ja taistelu jalkaväkeä vastaan alkaa toden teolla.
Joukkueenjohtaja käskee ”IRTI”, jonka jälkeen alkaa järjestäytynyt irtautuminen kohti ennalta sovittua seuraavaa taistelutasaa. Ryhmät toimivat kuten on harjoiteltu; osa lähtee irti, muiden suojatessa irtautumista ja sitten toisinpäin. Katselen tätä tyytyväisenä, etenkin kun näen, miten taistelijat antavat kaikkensa ja juoksevat itseään säästelemättä, vaikka päivän aikana on jo juostu paljon ja askel varmasti painaa.
Loppuillan ohjelmassa on vielä yksi koulutusrasti sekä henkilökohtainenhuolto saunan, sotilaskodin ja rakkolaastareiden parissa. Viimeinen aamu: herätys, majoituksen purku, aamupala ja kaluston laskenta sekä lastaus. Ehtiipä siinä välissä kuitenkin vielä keittää pakkikahvit nuotiolla. Annan marssikäskyn ja paluumarssi varuskuntaan alkaa. Varuskunnassa odottaa vielä perinteiset harjoituksen purkutoimenpiteet, eli varusteiden ja kaluston palautukset, loppupuheenvuorot sekä harjoituspalautteet. Ihmisten puheista sekä annetuista palautteista näkee, että taistelijat olivat tyytyväisiä harjoituksen sisältöön sekä järjestelyihin. Itse olen iloinen sekä annetun palautteen laadusta että saavutetusta koulutustasosta. Myös oma kotimatkani alkaa hyvillä mielin ja hitusen viisaampana mitä kolmea päivää aikaisemmin olin. Yhteenvetona edellisistä vanha viisaus: ”Hiki säästää verta.”
Reserviläisten ylentämistilaisuudet toteutettiin kesäkuussa tuttuun tapaan aamupäivällä Lappeenrannassa ja iltapäivällä Kouvolassa. Yhteensä paikalla oli 42 ylennettävää sekä ylennettävien omaisia ja kutsuvieraita. Tilaisuuden vanhimpana toimi Kaakkois-Suomen aluetoimiston päällikkö Timo Heijari ja järjestelyistä vastasi majuri Tomi Nyman.
Kouvolan ylentämistilaisuus pidettiin paikallisen Upseerikerhon myynnin takia uusissa tiloissa. Paikaksi valikoitui ravintola Koskela Kymijoen rannalla. Uusi tila osoittautui kaikin puolin toimivaksi paikaksi ylentämistilaisuuteen ja aluetoimisto tulee varmasti jatkossakin tukeutumaan ravintola Koskelaan erinäisissä tilaisuuksissa. Kaakkois-Suomen aluetoimiston päällikkö ja henkilökunta onnittelevat lippujuhlan päivänä ylennettyjä reserviläisiä. Seuraavat reserviläisten ylentämistilaisuudet toteutetaan 5.12.2022 Imatralla ja Haminassa.
Tasavallan presidentti on ylentänyt seuraavat Kymenlaakson reservin upseerit:
Sotilasarvoon MAJURI Perttola Sami Tapio Kotka Tukia Antti Matias Kouvola Välikivi Juhani Kouvola
Sotilasarvoon KAPTEENI Arpolahti Sampsa Olavi Kouvola Haapanen Markus Juhani Kouvola Jokela Kim Anton Kouvola Kivimäki Esa Pekka Kotka Lehtomäki Vesa-Pekka Kalevi Kouvola Pasi Tomi Petteri Kouvola Reihe Juha Mikko Kotka Salonaho Kimmo Olavi Kotka Åke Seppo Ilmari Kotka
Sotilasarvoon KAPTEENILUUTNANTTI Kinnunen Juha Samuli Hamina
Sotilasarvoon YLILUUTNANTTI Hännikäinen Kalle-Heikki Kotka Kaunisto Antti Pentti Kouvola Lehtola Vesa Antero Kouvola Naskali Heikki Matti Mikael Kotka Rautkoski Jani Petteri Kotka Vuolasto Jaakko Oskari Kouvola
Sotilasarvoon LUUTNANTTI Heino Taavi Erkki Einari Hamina Korte Otto Arimo Kouvola Koskinen Mikko Olavi Kotka Kurko Olli-Pekka Samuel Kouvola Oittinen Teemu Juhani Kotka Uusipaasto Matti Antero Kouvola Villikka Jussi Antero Kouvola
Kaakkois-Suomen aluetoimiston päällikkö on ylentänyt seuraavat aliupseerit ja miehistöön kuuluvat:
Sotilasarvoon YLIVÄÄPELI Hostikka Ari Tapani Kotka Laukkanen Arto Eljas Kouvola Pylvänäinen Harri Antero Hamina
Sotilasarvoon VÄÄPELI Kiuru Jarkko Tapani Kouvola Koivisto Kimmo Petri Kouvola Lehtonen Ville Jalmari Kouvola Nahkuri Markus Mikael Kouvola Sotilasarvoon PURSIMIES Ikonen Miika Pekka Verneri Kotka
Sotilasarvoon YLIKERSANTTI Airola Juha-Matti Elmeri Hamina Bogdanoff Miko Aleksi Kouvola Hautamäki Jussi Juha-Matti Pyhtää Huovilainen Erno Ensio Kouvola Kohvakka Sami Ismo Olavi Kouvola Lindén Jani Mikael Kouvola Mäkitalo Pekka Juhani Kouvola Pajari Kimmo Juhani Kouvola Pekkola Janne Kotka Pukki Jouni Toivo Kalevi Kotka Pätäri Petri Samuli Kouvola Rissanen Osmo Anttoni Kotka Ruusu Tuomas Janne Jalmari Kotka Vekkilä Mika Petteri Kotka
Sotilasarvoon KERSANTTI Harkko Petri Olavi Kotka Huhtala Oskari Wiljami Kotka Hynninen Antti Matias Kouvola Karhunen Pekka Olavi Kouvola Kaunisto Ville Valtteri Kouvola Kivelä Jani Petteri Kouvola Leppo Otto Ilmari Iitti Nikkanen Niko Matti Kouvola Nuuttila Arttu Oskari Miehikkälä Pelkonen Ilmari Eero-Antti Kotka Pyykkönen Joona Aleksi Kotka Räikkönen Arttu Matti Eemil Kouvola Sundström Risto Tapio Kouvola Vallittu Jaakko Oskari Kotka
Sotilasarvoon ALIKERSANTTI Bernitz Jesse Taneli Nestori Kotka Klaus Samu-Petteri Kotka Koskela Juuso Arvo Samuli Kotka Kääpä Mika-Petri Kotka Rekonen Paavo Antero Pyhtää Tuuri Oke Einari Kouvola
Sotilasarvoon KORPRAALI Günther Mikko Johannes Kotka Teikari Toni Sakari Hamina
Piiritoimisto esittää parhaimmat onnittelut kaikille ylennetyille ja toivoo intoa ja menestystä jatkossakin vapaaehtoisen maanpuolustuksen parissa!
Kymenlaaksosta osallistui joukkue 14.-15.5.2022 pidettyihin perinneaseiden SM-kilpailuihin Lahden Hälvälässä. Joukkue oli kooltaan vaatimaton, mutta silläkin saavutettiin mestaruus perinnepistoolin kouluammunnan H50-sarjassa ylivoimaiseen tyyliin. Joukkueessa ampuivat Tapani Kuisma, Tomi Nyman ja Mika Seppä. Joukkueen yhteistulos oli 711 pistettä, toiseksi tullut Pohjois-Savon joukkue ampui 671 pistettä.
Henkilökohtaisessa kilpailussa samassa lajissa H70-sarjassa Tapani Kuisma otti SM-hopeaa ja Hannu Seppä pronssia.
Kiväärilajeissa menestys ei ollut yhtä häikäisevää, mutta Hannu Seppä sijoittui kuitenkin hienosti pronssille perinnekiväärin kenttäammunnan H70-sarjassa.
Kymenlaakson menestyneitä ampujia. Kuvasta puuttuu Tomi Nyman Kuva Toni Saikkonen
Perinteistä Kouvolan ja Elimäen reserviupseerikerhojen järjestämää Reservin ampuma- ja maastopäivää vietettiin 21.5. Tyrrin maastossa sään suosiessa. Paikalla oli yhteensä 20 reserviläistä, joista 14 tapahtumaan osallistujaa. Tapahtuman valvojana oli Timo Laaksonen UTJR:stä ja ammunnan johtajana toimi Juha Turkki Kouvolan RU-kerhosta. Järjestäjät esittävät kaikille tapahtuman mahdollistaneille toimitsijoille sekä Utin jääkärirykmentille parhaimmat kiitoksensa.
Tällä kertaa koko potin korjasi Elimäen reserviupseerikerho, sillä voiton vei ja Mannerheim-patsaan seuraavaksi vuodeksi voitollaan lunasti Jani Juvankoski saman kerhon Tero Lehtisen ja Ahti Romon ollessa toinen ja kolmas.
Oli hienoa todeta paikalla olleen muutamia uusiakin osallistujia, joita toivotaan jatkossa lisää.
Voittajakolmikko: Voittaja Jani Juvankoski (oik), toinen Tero Lehtinen (kesk) ja kolmas Ahti Romo. Voittajakolmikko edustaa kokonaisuudessaan Elimäen Reserviupseerikerhoa. Rastin leimauksessa Tero LehtinenPakollista, kilpailua edeltävää turvallisuusinfoa antamassa Kim Jokela.
Reserviläisliiton järjestöpäällikkö Suvi Salo ja jäsen- ja toimistosihteeri Anna Mutanen vierailivat reserviläispiirin piirihallituksen kokouksessa 16.5. piiri-infon merkeissä. Liitto toi ajankohtaisia terveisiä jäseniä ja yhdistyksiä koskevissa asioissa. Erityisesti suuri uusien jäsenten määrä oli keskustelun aiheena. Kymenlaakson piirin yhdistyksissä jäsenmäärä on alkuvuoden aikana kasvanut liki 12%:lla edellisvuoden tilanteeseen verrattuna. Osallistujia puhutti myös nykyinen jäseneksi hyväksymismenettely, joka tuo jäsenyyden automaattisesti, ellei yhdistys hakemusta 30 päivässä hylkää. Menettely saattaa tuoda jäsenistöön ei-toivottua ainesta ja asialle toivottiin tehtävän jotain. Piirin viesti näytti menevän perille ja liitto lupasi asiaa tutkia. Liitto muistutti osaltaan yhdistysten tapahtumien ilmoittamisen tärkeydestä yhdistysten nettisivuilla.
Erityisenä ohjelmanumerona kokouksessa oli Reserviläispiirin pitkäaikaisen toimijan ja nykyisen 1. varapuheenjohtaja Olli Leistin palkitseminen Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. luokan mitalilla, jonka tasavallan presidentti on hänelle myöntänyt jo vuoden 2020 lippujuhlapäivänä 4.6.2020. Koronan vuoksi mitalin luovuttaminen päästiin valitettavasti tekemään vasta nyt ja koruttomasti ilman juhlallisuuksia. Mitalin arvo ei kuitenkaan riipu jakotilaisuudesta, vaan Suomen Valkoisen Ruusun (SVR) ritarikunnan ohjesäännön mukaan mitalin myöntäminen edellyttää ansioituneisuutta isänmaan palveluksessa.
Reserviläispiirin 1. varapuheenjohtaja Olli Leisti vastaanottaa tasavallan presidentin myöntämän Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. luokan mitalin Reserviläisliiton järjestöpäällikkö Suvi Salolta. Sivusta seuraa liiton jäsen- ja toimistosihteeri Anna Mutanen.