Ajankohtaista aluetoimistosta

Aluetoimiston arjesta

Vuosi vaihtui vielä lähes etelä-eurooppalaisissa tunnelmissa ainakin säätilan suhteen. Vaihteeksi, ja toisten mielestä onneksi saimme kuitenkin tänä talvena maistaa myöskin perinteistä suomalaista talvisäätä. Aluetoimistossa vuosi on alkanut kiireisissä merkeissä. Kuluvan vuoden paikallispuolustuksen alueellinen pääharjoitus järjestettiin Kouvolan pääpiirteisellä alueella. Kaakkoissuomen aluetoimiston henkilöstö onkin muiden kiireiden ohella saanut alkuvuodesta kääriä hihansa korkealle selvitäkseen haasteesta.

Korona epidemian kehittymisen mukanaan tuoma epävarmuus lyö leimansa tulevien tapahtumien suunnitteluun, vaikkakin perusrutiini taudin uhan alla toimimisessa onkin jo vähintään hyvällä tasolla. Elämme toivossa ja pidämme katseen tulevassa.

Paikallispuolustus kulmakivenä

Paikallispuolustusharjoituksia järjestetään Puolustusvoimissa kahdesti vuodessa. Keväisin ja syksyisin toistuvat harjoituskokonaisuudet vuorottelevat sijainniltaan alueellisesti. Kymenlaakson alueella harjoitukset toistuvat kerran vuodessa joko, eteläisessä, tai vaihtoehtoisesti pohjoisessa Kymenlaaksossa.

Paikallispuolustuksen rooli puolustusjärjestelmämme kokonaisuudessa on äärimmäisen tärkeä. Se luo muille joukoille alueellisesti kattavan tukiverkoston koko valtakunnan alueelle, toimii siltana muiden viranomaisten ja yhteiskunnallisten toimijoiden suuntaan, sekä mahdollistaa voiman kasvattamisen. Vaikkakin rooli on yleisesti ottaen tukeva, voidaan paikallisjoukkoja käyttää tarpeen vaatiessa myös rajoitettuihin taistelutehtäviin.

Keskeisiä toimijoita paikallispuolustuksen toteuttamisessa ovat pääsääntöisesti maakunnalliset paikallispataljoonat.  Paikallispataljoonan esikunnan runko muodostetaan yleensä maavoimien joukko-osaston alaisesta aluetoimistosta. Näin onkin pohjoisen Kymenlaakson ja Kaakkoissuomen aluetoimiston kohdalla. Eteläisen Kymenlaakson suhteen on käytännön syistä ratkaisuksi muodostunut tukeutuminen MAASK, Hamina suuntaan.

Pataljoonien henkilöstöä täydennetään reserviläisillä, jotka tuntevat toiminta-alueensa hyvin. Paikallispataljoonan avainhenkilöstö tekee joukko-osaston ja aluetoimiston kautta jo normaalioloissa yhteistoimintaa paikallisviranomaisten sekä alueensa reservin kanssa. Tällä menettelytavalla Kymenlaaksolainen paikallistuntemus ja kontaktit muihin toimijoihin päätyvät myös muualta alueelle mahdollisesti keskitettävien joukkojen käyttöön.

Osaava reservi on riittävän ja ajanmukaisen sotavarustuksen lisäksi paikallispataljoonan suorituskyvyn ydintä. Koska paikallispataljoonien joukot ovat pääsääntöisesti muita, kuin rauhan aikana joukkotuotannossa (varusmiespalveluksessa) tuotettavia, korostuu osaamisen ylläpidon tarve nimenomaan näissä joukoissa.

Perinteisten kertausharjoitusten lisäksi tarjolla on erilaisia kanavia henkilökohtaisen osaamisen kasvattamiseksi. Näitä ovat reserviläisjärjestötoiminnan ohella erilaiset MPK tarjoamat sotilaallisia valmiuksia parantavat kurssit, sekä puolustusvoimien vapaaehtoisiin harjoituksiin osallistuminen. Joukko-osaston ja paikallispataljoonan tehtävänä tässä kentässä on varmistaa, että annettavan koulutuksen sisältö tuottaa haluttua lisäarvoa reserviläisille sekä, että harjoitusten jatkumo tukee oppimista. Esimerkkinä tästä voisi olla vaikkapa sisällöllisesti ketjutettu oppimispolku MPK harjoituksen kautta vapaaehtoiseen ja siitä varsinaiseen kertausharjoitukseen. Toki, samaan hengenvetoon on todettava eräänlaisen kohtaanto-ongelman olemassaolo. Vapaaehtoisiin harjoitustapahtumiin ei joukkoa saada kokonaisuutena, joten aikaan saatu oppiminen on useimmiten yksilötasolla.

Horisontissa ja peräaalloissa

Tapahtumia

  • Kaakkois-Suomen aluetoimiston vuosipäiväkonsertti Kuusankoskella 23.2.2021 peruttiin Korona-rajoitusten seurauksena.
  • Kaakkoissuomen aluetoimiston vuosipäivä 23.2.2021 toteutettiin pienimuotoisena päivätilaisuutena oman henkilökunnan läsnä-ollessa. 
  • Paikallispuolustusharjoitus ”KYMI21” 8.-11.3.2021 (kirjoittamishetkellä toteutumassa)
  • Talvisodan päättymisen muistojuhla Kouvola 13.3.
  • KARPR vuosipäivä Vekaranjärvi 16.5.
  • Yrittäjäpäivä Vekaranjärvellä 27.5.
  • Lippujuhlapäivän ylentämistilaisuus Kouvolassa 4.6.
  • Puolustusvoimien kesäkiertue Kouvolassa 8.6.

everstiluutnantti Timo Heijari, Kaakkois-Suomen aluetoimiston päällikkö

KUVAT/Karjalan prikaati: Aluetoimiston vuosipäivän juhlintaa poikkeusoloissa

Arkistojen pelastusoperaatio Kouvolassa

Kymen Lukon kiinteistön korjauksen ja saneeraustöiden yhteydessä Vapaussodan, Sotilasläänin, upseerien ja veteraanien arkistoja oltiin siirtämässä siirtolavoille ja kaatopaikalle. Työmaalla töissä oleva aktiivinen reserviläinen Jarmo ”Jallu” Koskiaho, sotilasmestari res., kiinnitti asiaan huomiota. Hän otti Haminan Matti Sahalaan yhteyttä ja Matti soitti Eero Mattilalle. Yhdessä Paavo ja Matti Mikkosen kanssa heti vastaavan mestarin ja Jallu Koskiahon kanssa aineisto pelastettiin ja siirrettiin Valtion virastotalon varastoon ”putkaan”, jossa arkistoja säilytetään. Jo heti ensi näkemältä pystyi havaitsemaan, että kyseessä ovat erittäin arvokkaat tietolähteet, joiden joukossa oli mm. vapaussoturien alkuperäiset haastattelunauhoitteet.

Jokainen maanpuolustusjärjestö tulee saamaan oman aineistonsa seulonnan jälkeen.

Valokuva: Paavo Mikkonen

Teksti: Eero Mattila

Uusi vuosi, uudet kujeet; soveltaen

Tuleva vuosi on piirimme 69. toimintavuosi ja RUL 90 juhlavuosi. Elämme poikkeustilassa ja olemme joutuneet sopeuttamaan toimintaamme ja näyttää siltä, että sopeuttaminen jatkuu ensivuonnakin. Piirikierroksella Liiton puheenjohtaja Aaro Mäkelä kehottikin meitä jatkamaan toimintaamme soveltaen ja miettimään myös aivan uusia toimintamalleja. Tästä esimerkkinä ovat vuoden maanpuolustus teoksi nimetyt Etämarssitapahtumat. Liitto tukee piirejä ja kerhoja järjestämään RUL 90 tapahtumia, joihin on saatavissa teemaan liittyvää materiaalia ja rahallista tukea. Rohkaisenkin kerhojamme järjestämään teemavuoden tapahtumia ja saamme samalla näkyvyyttä muun muassa paikallisessa mediassa.

Ensi vuonna piirien päätapahtuma tulee olemaan Ty r s k y 2 0 21 jotos. Jotos toteutetaan Kotkan reserviupseerikerhon ja Kotkan reserviläisten johdolla, mutta meidän molempien piirien tulee olla mukana sen toteutuksessa, sillä moniin toimitsijatehtäviin tarvitaan vapaaehtoisia. Uskon, että tulemme järjestämään ainutlaatuisen jotoksen merellisessä ympäristössä.

Ensi vuonna tulemme toteuttamaan piirien yhteinen viestintäuudistuksen, jossa siirrämme viestinnän painopistettä neljästi vuodessa julkaistavasta Kymen Salpa lehdestä kuukausi ja viikkotasolla toimitettaviin netti ja somesivustoihin. Sivustomme nimeksi tulee Kymen Salpa. Tavoitteena on saada tällä tehostettua omaa sisäistä viestintää, mutta oleellista on luoda näyttävät sivut, jolla pystytään saamaan näkynyyttä myös potentiaalisten jäsenten rekrytointiin. Piirien viestintätyöryhmä järjestäytyy ensimmäisen kerran tammikuussa ja haemmekin siihen uusia aktiivisia jäseniä.

RUL:n toimeksiannosta aloitamme piirissämme varautumistoiminnan, jossa tavoitteena on kehittää reserviupseerien valmiuksia ja kykyjä toimia yhteiskunnan kokonaisturvallisuuteen ja varautumiseen liittyvissä tehtävissä. Piirimme varautumistoiminnassa keskeistä vuonna 2021 on piirin varautumisvastaavan ja Vapepa yhteyshenkilön nimeäminen.

Monilla meistä on tai on harkinnassa hankkia urheiluälykello. Tulevan vuoden aikana järjestämme tilaisuuksia, joissa tulemme opastamaan jäsenistöä niiden käytössä ja saamaan näin ajanmukaiset työkalut oman kunnon seurantaan ja kehittämiseen. Kelloista saa kuntosuoritukset linkittymään suoraan reserviläisten uuteen MarsMars kuntokorttijärjestelmään. Yrityksissä opittu fraasi sitä saat, mitä mittaat, toimii myös oman kenttäkelpoisuuden kehittämisessä.

Rukalla 30.11.2020 Pekka Mertakorpi

Veteraanimaja Rapojärvellä

Kouvolan Reserviläiset omistaa Veteraanimajan Rapojärven rannalla Miettulassa, vain 22 km Kouvolan keskustasta. Jäsenillä on mahdollisuus vuokrata mökkiä kesäaikana jäsenetuhintaan. Sähköistetyllä mökillä on kalastusmahdollisuus, sauna on remontoitu ja keittiö uusittu. Lisätietoa saa Jukka Kosteelta nrosta 0400 988 487.

Kymen Salpa siirtyy digiaikaan

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.

Ammuntatulokset 2020

7.9.2020 Itselataava kenttä, harrastekilpailu (Koures)

5.9.2020 Suomi-Viro -ampumamaaottelu

31.8.2020 Pulttilukko harrastekilpailu (Koures)

27.8.2020 Perinnepistooli, harrastekilpailu (Koures)

24.8.2020 Pulttilukko ja pistooli, harrastekilpailu (Koures)

17.8.2020 Itselataava, harrastekilpailu (Koures)

10.8.2020 Perinnekivääri, harrastekilpailu (Koures)

9.8.2020 SRA-PM (Iitti RU)

3.8.2020 Harrastekilpailu (Koures)

27.7.2020 Perinnekivääri harrastekilpailu (Koures)

20.7.2020 Itselataava harrastekilpailu (KouRes)

8.7.2020 150m kivääri + 50m pistooli harrastekilpailu (KouRes)

29.6.2020 Perinnekivääri 150m harrastekilpailu (KouRes)

13.3.2020 Ts päättymisen muistokilpailu, perinnekivääri 100m pimeä

16.1.2020 Ilma-aseet