Reservin ampuma- ja maastopäivä Tyrrissä

Perinteistä Kouvolan ja Elimäen reserviupseerikerhojen järjestämää Reservin ampuma- ja maastopäivää vietettiin 21.5. Tyrrin maastossa sään suosiessa. Paikalla oli yhteensä 20 reserviläistä, joista 14 tapahtumaan osallistujaa. Tapahtuman valvojana oli Timo Laaksonen UTJR:stä ja ammunnan johtajana toimi Juha Turkki Kouvolan RU-kerhosta. Järjestäjät esittävät kaikille tapahtuman mahdollistaneille toimitsijoille sekä Utin jääkärirykmentille parhaimmat kiitoksensa.

Tällä kertaa koko potin korjasi Elimäen reserviupseerikerho, sillä voiton vei ja Mannerheim-patsaan seuraavaksi vuodeksi voitollaan lunasti Jani Juvankoski saman kerhon Tero Lehtisen ja Ahti Romon ollessa toinen ja kolmas.

Oli hienoa todeta paikalla olleen muutamia uusiakin osallistujia, joita toivotaan jatkossa lisää.

Voittajakolmikko: Voittaja Jani Juvankoski (oik), toinen Tero Lehtinen (kesk) ja kolmas Ahti Romo. Voittajakolmikko edustaa kokonaisuudessaan Elimäen Reserviupseerikerhoa.
Rastin leimauksessa Tero Lehtinen
Pakollista, kilpailua edeltävää turvallisuusinfoa antamassa Kim Jokela.

Kutsu Kärrivero-jotokseen

Tervetuloa 21.5.2022 jotostelemaan Mäntlahden metsästysmajalle. Jotoksen järjestää Haminan Seudun Reserviläiset ja maaliosastotoiminnasta vastaa Polar Paint.

Jotos alkaa kello 9:30, ja kilpailuosuuden tulisi olla valmista 16.00 mennessä. Tämän jälkeen alkaa vapaamuotoinen ohjelma. Partio koko on kahdesta kolmeen henkeä. Osallistumismaksu on 30€ per partio. Ilmoittumiset 1.5. mennessä ja osallistumismaksut 8.5. mennessä.
Ilmoittautumiset osoitteeseen maasto.hamres@gmail.com . Ilmoittautuessanne mainitkaa partion nimi ja osallistujien nimet sekä mahdolliset ruoka-aine rajoitteet. Osallistumismaksut tillille FI48 5506 0040 0084 09 , viitteeksi Kärrivero sekä partion nimi.

Kilpaosuuden jälkeen on tarjolla sauna ja ruokailu. Yöpyminenkin metsästysmajalla onnistuu lattia- tai maastomajoituksessa. Mikäli osallistuminen kiinnostaa, mutta sinulla ei ole partiokaveria. Niin ole yhteydessä ja muutkin kysymykset osoitteeseen maasto.hamres@gmail.com

Kilpailukutsu Ukontie RK-ammuntakilpailuun


Paikka: Vekaranjärvi
Aika : 10.9.2022 klo 9.00
Ampumamatka: 150 m
Ampumataulu: PV03


Ampumaohjelma:
Kohdistus 3+3+4 laukausta
Tarkkuusosa 10 laukausta
Pikaosa 60 sekuntia 10 laukausta
Kilpailussa on joukkuekilpailu ja yksilökilpailu. Joukkuetulokseen lasketaan saman
reserviläisjärjestön tai killan viiden parhaan ampujan tulos.
Vakuutusturva tarkastetaan kilpailupaikalla. Vakuutusturvan todentamiseksi kilpailijan tulee kilpailupaikalla todentaa jäsenyytensä reserviläisjärjestöön tai kiltaan jäsenkortilla tai vastaavalla, tai esittämällä voimassa oleva reserviläisen vakuutusturva tai ampujan kilpailulisenssi.
Ampujien ilmoittautuminen MPK:n koulutuskalenteriin ”Ukontie ampumakilpailun
ilmoittautumissivu” 28.8.2022 mennessä
Toimitsijoiden ilmoittautuminen MPK:n koulutuskalenteriin ”Ukontie ampumakilpailun
toimihenkilöt” 6.8.2022 mennessä (VEH-kutsu)