Matti Kunnas saavutti 1000 km:n rajapyykin patikkaretkellä Utsjoelta Kotkaan

Karhula-Kymi ResAU:n ”HERRA korpraali” Matti Kunnas saavutti viikonloppuna 1000 km:n rajapyykin patikkamatkalla Utsjoelta Kotkaan. Syksyllä 65 vuotta täyttävä Kunnas näyttää näin varsinkin nuoremmille hieman mallia. Tällaisia esimerkin näyttäjiä toivoisi olevan enemmänkin.

Piiritoimisto onnittelee 1000 km:n etapin saavuttamisesta ja toivottaa harmittomia ja sujuvia kilometrejä loppumatkalle.

Kunnaksen matkaa voi seurata alla olevista linkeistä.

https://www.instagram.com/matinmatka/

https://verkossa.kiiski.fi/matti/

PUOLUSTUSVOIMIEN KESÄKIERTUE KOUVOLASSA 10.6.2022

Kaakkois- Suomen aluetoimisto järjesti puolustusvoimien kesäkiertueen Kouvolassa muutaman vuoden tauon jälkeen. Yleisön runsaudesta ja ilmeisestä tyytyväisyydestä päätellen tapahtumaa olikin suuresti odotettu. Myös sää suosi tapahtumaa ja yleisömääräksi arvioitiin noin 3 100.

Esiintyjinä olivat tänä vuonna Ilmavoimien soittokunnan Big Band solistinaan Heikki Silvennoinen, Rakuunasoittokunta ja Souls of Women -trio sekä illan vauhdikkaalla esityksellään päättänyt puolustusvoimien varusmiessoittokunnan Show Band. Kukin kokoonpanoista soitti noin tunnin yleisöön menevän setin.

Tapahtuman pääpaino rakentui itseoikeutetusti musiikin ympärille, mutta muutakin oli kansalaisille Kasarminmäellä tarjolla. Ennen konsertin alkua Utin jääkärirykmentti suoritti yhdellä NH90 -helikopterilla lentoesityksen alueen yläpuolella.
Kalustoesittelyssä esiteltiin Karjalan prikaatin kalustoa ja samassa yhteydessä oli esillä myös Kouvolan alueen maanpuolustusjärjestöjä. Kouvola-Utin sotilaskoti palveli tapahtuman kävijöitä kahdella myyntipisteellä, konserttialueella ja kalustoesittelyn yhteydessä. Aikuisen väen nestetasapainosta piti huolta Kymifest-Catering. Alueella sijaitsi myös pääesikunnan sotilasmusiikin esittely- ja myyntipiste.

Kouvolan kesäkiertueen valmistelut aloitettiin jo viime vuoden puolella. Kevään ja alkukesän aikana pidettiin järjestäjien toimesta kolme suunnittelutilaisuutta sekä tapahtumaviikolla maastontiedustelu. Varsinaisena tapahtumapäivänä valmistelut Kasarminmäellä aloitettiin kello 7.00 lavanrakennustiimin saavuttua paikalle.
Päivän aikana Rykmentin puistoon kohosi upea tapahtuma-alue ja varsinainen musiikkikavalkadi pääsi vauhtiin suunnitellusti kello 18.00. 90 minuuttia tapahtuman päätyttyä oli Rykmentin puisto samassa luonnontilassa kuin aamulla. Ainoastaan lavan purkaminen saatiin valmiiksi pimeyden laskeutuessa alueelle.

Kiitokset kaikille tapahtuman valmisteluun ja toteutukseen osallistuneille. Samoin kiitoksen ansaitsee paikalle saapunut juhlayleisö. Tunnelma oli rento ja yleisö tuntui viihtyvän kesäillassa. Puolustusvoimien kesäkiertue palaa Kouvolaan jälleen ensi kesänä ja sotilasmusiikista saadaan nauttia torstaina 15.6.2023. Tervetuloa silloin taas mukaan sotilasmusiikin pyörteeseen.

Kymenlaakson reservissä ylennyksiä Puolustusvoimien lippujuhlapäivänä 4.6.2022

Reserviläisten ylentämistilaisuudet toteutettiin kesäkuussa tuttuun tapaan aamupäivällä Lappeenrannassa ja iltapäivällä Kouvolassa. Yhteensä paikalla oli 42 ylennettävää sekä ylennettävien omaisia ja kutsuvieraita. Tilaisuuden vanhimpana toimi Kaakkois-Suomen aluetoimiston päällikkö Timo Heijari ja järjestelyistä vastasi majuri Tomi Nyman.

Kouvolan ylentämistilaisuus pidettiin paikallisen Upseerikerhon myynnin takia uusissa tiloissa. Paikaksi valikoitui ravintola Koskela Kymijoen rannalla. Uusi tila osoittautui kaikin puolin toimivaksi paikaksi ylentämistilaisuuteen ja aluetoimisto tulee varmasti jatkossakin tukeutumaan ravintola Koskelaan erinäisissä tilaisuuksissa.
Kaakkois-Suomen aluetoimiston päällikkö ja henkilökunta onnittelevat lippujuhlan päivänä ylennettyjä reserviläisiä.
Seuraavat reserviläisten ylentämistilaisuudet toteutetaan 5.12.2022 Imatralla ja Haminassa.

Tasavallan presidentti on ylentänyt seuraavat Kymenlaakson reservin upseerit:

Sotilasarvoon MAJURI
Perttola Sami Tapio Kotka
Tukia Antti Matias Kouvola
Välikivi Juhani Kouvola

Sotilasarvoon KAPTEENI
Arpolahti Sampsa Olavi Kouvola
Haapanen Markus Juhani Kouvola
Jokela Kim Anton Kouvola
Kivimäki Esa Pekka Kotka
Lehtomäki Vesa-Pekka Kalevi Kouvola
Pasi Tomi Petteri Kouvola
Reihe Juha Mikko Kotka
Salonaho Kimmo Olavi Kotka
Åke Seppo Ilmari Kotka

Sotilasarvoon KAPTEENILUUTNANTTI
Kinnunen Juha Samuli Hamina

Sotilasarvoon YLILUUTNANTTI
Hännikäinen Kalle-Heikki Kotka
Kaunisto Antti Pentti Kouvola
Lehtola Vesa Antero Kouvola
Naskali Heikki Matti Mikael Kotka
Rautkoski Jani Petteri Kotka
Vuolasto Jaakko Oskari Kouvola

Sotilasarvoon LUUTNANTTI
Heino Taavi Erkki Einari Hamina
Korte Otto Arimo Kouvola
Koskinen Mikko Olavi Kotka
Kurko Olli-Pekka Samuel Kouvola
Oittinen Teemu Juhani Kotka
Uusipaasto Matti Antero Kouvola
Villikka Jussi Antero Kouvola

Sotilasarvoon VÄNRIKKI
Ojalainen Ari-Pekka Kouvola

Kaakkois-Suomen aluetoimiston päällikkö on ylentänyt seuraavat aliupseerit ja miehistöön kuuluvat:

Sotilasarvoon YLIVÄÄPELI
Hostikka Ari Tapani Kotka
Laukkanen Arto Eljas Kouvola
Pylvänäinen Harri Antero Hamina

Sotilasarvoon VÄÄPELI
Kiuru Jarkko Tapani Kouvola
Koivisto Kimmo Petri Kouvola
Lehtonen Ville Jalmari Kouvola
Nahkuri Markus Mikael Kouvola
Sotilasarvoon PURSIMIES
Ikonen Miika Pekka Verneri Kotka

Sotilasarvoon YLIKERSANTTI
Airola Juha-Matti Elmeri Hamina
Bogdanoff Miko Aleksi Kouvola
Hautamäki Jussi Juha-Matti Pyhtää
Huovilainen Erno Ensio Kouvola
Kohvakka Sami Ismo Olavi Kouvola
Lindén Jani Mikael Kouvola
Mäkitalo Pekka Juhani Kouvola
Pajari Kimmo Juhani Kouvola
Pekkola Janne Kotka
Pukki Jouni Toivo Kalevi Kotka
Pätäri Petri Samuli Kouvola
Rissanen Osmo Anttoni Kotka
Ruusu Tuomas Janne Jalmari Kotka
Vekkilä Mika Petteri Kotka

Sotilasarvoon KERSANTTI
Harkko Petri Olavi Kotka
Huhtala Oskari Wiljami Kotka
Hynninen Antti Matias Kouvola
Karhunen Pekka Olavi Kouvola
Kaunisto Ville Valtteri Kouvola
Kivelä Jani Petteri Kouvola
Leppo Otto Ilmari Iitti
Nikkanen Niko Matti Kouvola
Nuuttila Arttu Oskari Miehikkälä
Pelkonen Ilmari Eero-Antti Kotka
Pyykkönen Joona Aleksi Kotka
Räikkönen Arttu Matti Eemil Kouvola
Sundström Risto Tapio Kouvola
Vallittu Jaakko Oskari Kotka

Sotilasarvoon ALIKERSANTTI
Bernitz Jesse Taneli Nestori Kotka
Klaus Samu-Petteri Kotka
Koskela Juuso Arvo Samuli Kotka
Kääpä Mika-Petri Kotka
Rekonen Paavo Antero Pyhtää
Tuuri Oke Einari Kouvola

Sotilasarvoon KORPRAALI
Günther Mikko Johannes Kotka
Teikari Toni Sakari Hamina

Piiritoimisto esittää parhaimmat onnittelut kaikille ylennetyille ja toivoo intoa ja menestystä jatkossakin vapaaehtoisen maanpuolustuksen parissa!

Reserviläisliitto piirikierroksella Kymenlaaksossa

Reserviläisliiton järjestöpäällikkö Suvi Salo ja jäsen- ja toimistosihteeri Anna Mutanen vierailivat reserviläispiirin piirihallituksen kokouksessa 16.5. piiri-infon merkeissä. Liitto toi ajankohtaisia terveisiä jäseniä ja yhdistyksiä koskevissa asioissa. Erityisesti suuri uusien jäsenten määrä oli keskustelun aiheena. Kymenlaakson piirin yhdistyksissä jäsenmäärä on alkuvuoden aikana kasvanut liki 12%:lla edellisvuoden tilanteeseen verrattuna. Osallistujia puhutti myös nykyinen jäseneksi hyväksymismenettely, joka tuo jäsenyyden automaattisesti, ellei yhdistys hakemusta 30 päivässä hylkää. Menettely saattaa tuoda jäsenistöön ei-toivottua ainesta ja asialle toivottiin tehtävän jotain. Piirin viesti näytti menevän perille ja liitto lupasi asiaa tutkia. Liitto muistutti osaltaan yhdistysten tapahtumien ilmoittamisen tärkeydestä yhdistysten nettisivuilla.

Erityisenä ohjelmanumerona kokouksessa oli Reserviläispiirin pitkäaikaisen toimijan ja nykyisen 1. varapuheenjohtaja Olli Leistin palkitseminen Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. luokan mitalilla, jonka tasavallan presidentti on hänelle myöntänyt jo vuoden 2020 lippujuhlapäivänä 4.6.2020. Koronan vuoksi mitalin luovuttaminen päästiin valitettavasti tekemään vasta nyt ja koruttomasti ilman juhlallisuuksia. Mitalin arvo ei kuitenkaan riipu jakotilaisuudesta, vaan Suomen Valkoisen Ruusun (SVR)
ritarikunnan ohjesäännön mukaan mitalin myöntäminen edellyttää ansioituneisuutta isänmaan palveluksessa.

Reserviläispiirin 1. varapuheenjohtaja Olli Leisti vastaanottaa tasavallan presidentin myöntämän Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. luokan mitalin Reserviläisliiton järjestöpäällikkö Suvi Salolta. Sivusta seuraa liiton jäsen- ja toimistosihteeri Anna Mutanen.

Ennakkoilmoitus SRA-kurssista

Kymenlaakson Reserviläispiiri järjestää SRA kurssin 15.4.2022


Teoria klo 9-18 Wanha veteraani, Kadettikoulunkatu 7, 49400 HAMINA
Ammunnat ilmoitetaan myöhemmin
Ammunnat suoritetaan alustavasti HAMINASSA
Ratapäiviä tullee olemaan kaksi

Kurssin hinta: 50€
Ilmoittautuminen päättyy 8.4.2022 Kurssin tultua hyväksytyksi Reserviläisurheiluliitto ry:n toimesta kurssille voi ilmoittautua linkin kautta http://srakymres.foorumi.eu/viewtopic.php?f=8&t=594

Edellytykset kurssille osallistumiseen:
– Suomen kansalaisuus
– Reserviläisen toimintaturva tai SAL -kilpailulisenssi
– RES, RESUPS, MPKL jäsenyys

 Lainakalustoa löytyy korvausta vastaan.
 Varaus kurssin peruuttamiseen, Covid ja RESUL:n eväys…

Ampumaan oppii ampumalla ja tulokset paranevat tähtäimiä siirtämällä.

Pienoispistoolin pm-kilpailun tulokset 13.3. sisärata

D50 Heli Mäkelä KSNK 244 265 509
H Tomi Lattu Karh-Kymi 228 232 460
H50 1. Tapio Hyppänen KVL 259 266 525
2. Kari Eskola KSNK 254 270 524
3. Jukka Rantala Kar-Ky 251 244 495
4. Anssi Vainio KVL 208 173 381
H60 1. Ari Hyvönen KVL 271 280 551
2. Juhani Koste KVL 261 265 526
3. Seppo Kansikas KSNK 267 236 503
H70 1. Hannu Seppä Kar.Kym 259 276 535
2. Tapani Kuisma KVL 242 263 505
3. Markku Hemmilä KVL 232 248 480
4. Olavi Pulsa KSNK 253 223 476

Joukkuetulokset
1. Kouvola: Hyvönen, Koste ja Hyppänen 1603
2.Kuusankoski: Eskola, Kansikas ja Mäkelä 1536
3. Karh-Kymi: Seppä, Rantala ja Lattu 1490

Laskiainen koittaa

Auringon paisteesta nauttiessamme tulemme laskiaisaikaan ja odotamme Pääsiäistä.
Tänä vuonna juuri kun korona-tauti hieman helpottaa ja maailma näyttää kirkkautensa kuuluu Euroopassa aseiden kalina, joka muuttuu Ukrainassa sodaksi. Heillä on nyt talvisotansa niin kuin meillä oli 1939.
Maaliskuu on jotenkin oivaa aikaa riidellä naapurien kanssa, onhan silloin kovat kelit, joten liikkuminen on helpompaa. En tiedä oliko Jeesuksella aasilla ratsastaessaan keli erilainen vaiko koko vuoden samanlainen. Hän oli matkalla tuomittavaksi vaikka kansa ei sitä huomannut oletti saavansa maallisen kuninkaan.
Nyt on syytä ottaa laskiainen todesta toisella tavalla. Laskeutua hiljentymään Herran eteen ja pyytämään häneltä rauhaa Eurooppaan. Tämä ei välttämättä tapahdu nopeasti mutta tulee kuitenkin ajallaan. Aika käy odottavan kellossa hitaasti ja panssarivaunujen telaketjujen rutina kantautuu korviimme. Aivan kuin Hoosianna -laulu Jeesuksen matkatessa Jerusalemiin kansan laulaessa.
Niin ovat erilaiset sävelet tällä kertaa. Sävelet joita emme toivoneet kuulevan ja joiden emme toivo tulevan kohti Pohjolaa. Meillä täällä talvi on suojanamme ja suojamme senkuin lisääntyy keväällä rospuuton aikana.
Suojaisan hetken Jeesuskin vietti Kiirastorstain ehtoollisella, jonka jälkiä saamme nauttia kirkoissamme omalla ehtoollisella. Vaan sitten koitti ”myrsky”, tuli kavaltaja, tuli vangitsijat ja tuli tuomio ristinpuulle meidän kaikkien syntiemme tähden. Näin kovaa kohtaloa en toivo Ukrainan kansalle. Siispä rukoilkaamme heille helpotusta sodan oloihin.
Niin Laskiainen on parasta aikaa viettää kevättalvea. Me voimme olla Ukrainan avuksi monella tavalla: lahjoituksin, auttamalla pakolaisia majoittumaan. Paras apu heille on ymmärtää, että kun kuulee vierasta kieltä ei käännä selkäänsä heille vaan hymyllä antaa ymmärtää heidät tervetulleiksi.

Toivon että seuraavat Jesajan sanat ovat oiva merkki tällekin päivälle:

Hän, Herra, ratkaisee kansanheimojen riidat,
hän jakaa oikeutta kaikille kansoille.
Niin taotaan miekat auran teriksi ja keihäät vesureiksi.
Yksikään kansa ei enää kohota miekkaa toista vastaan
eikä harjoittele sotataitoja.

Hyvää kevättä Pentti Kivi

Kaakkois-Suomen aluetoimiston vuosipäiväkonsertti peruttu!

Kaakkois-Suomen aluetoimiston 22.2. Kouvolassa pidettäväksi suunniteltu vuosipäiväkonsertti on peruttu vallitsevan koronatilanteen johdoista. Toivomme terveystilanteen mahdollistavan yhteisen juhlinnan seuraavana vuonna.

Evl Timo Heijari
Aluetoimiston päällikkö,
Kaakkois-Suomen aluetoimisto