Uskontunnustuksessa lausumme: “uskon.. ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän?
Mitä se merkitsee käytännössä? Aikaisemmin ajattelin, että ikuista elämää vietetään jonkinlaisena henkiolentona. Aloin tutkia asiaa Raamatusta. Se ei taidakaan olla niin?
Kun elintoiminnot lakkaavat, ihmisen henki ja ruumis kyllä eroavat. Henki siirtyy joko taivaan esikartanoihin tai tuonelaan. Tämä hengen elämä on siis ruumiitonta ja ruumis haudataan tai poltetaan tai jäi vaikkapa rintamalle. Mitä sitten aikojen kuluessa tulevaisuudessa tapahtuu. Siitä Raamattu kertoo esimerkin Jeesuksen kohdalla. Hänet ristiinnaulittiin. Hän kuoli ja haudattiin. Jumala herätti hänet kolmantena päivänä ruumiilliseen muotoon. Hän ilmestyi opetuslapsilleen. Hän oli fyysinen, tunnistettava, mutta vailla sairauksia ja vammoja. Sitä voisi kuvailla mm. Kirkastettu, kuolematon ja katoamaton ruumiillinen ihminen.
Samanlainen olotila luvataan Raamatussa kaikille Jeesuksen sovittamille ihmisille. Siis myös meille. Tätä pohti myös Luther kristinopissa: Ruumiin ylösnousemus on niin valtava asia, etten järjelläni voi sitä tajuta, mutta uskon sen lapsenmielisesti, koska Jumala on sen Sanassaan ilmoittanut ja koska se ei perustu meidän ihmisten mahdollisuuksiin, vaan Jumalan voimaan.
Ruumiin ylösnousemus on kristinuskon peruspilareita. Eihän sitä muuten olisi uskontunnustukseen laitettu. Kristitty arvostaa ja kunnioittaa omaa kehoaan Jumalan hänelle antamana. Jumala arvostaa luotuaan niin, että herättää kerran ruumiimme elämään ikuisesti. Silloin Jeesuksen lunastamien pyhien yhteys saa lopullisen muotonsa. Olen ajatellut, että silloin olisimme parhaissa voimissamme taivaan kansalaisina noin kolmikymppisiä, kuten Jeesus oli ollessaan täällä maan päällä. Olisimme omia tunnistettavia persoonia. Tätä toivon meille kaikille. Siunattua syksyn aikaa lukijani.
Markku Ruokonen Hengellisen toimikunnan jäsen
