Haastekilpailu

Haastekilpailun säännöt

Haastekilpailu käydään Kymenlaakson Reserviupseeripiirin ja Reserviläispiirin kerhojen välisenä kilpailuna. Kilpailussa huomioidaan kerhojen jäsenistön suoritukset seuraavissa tapahtumissa: 1. Tulta Toukokuussa, 2. Resul Four Day March 3. Maaottelumarssi ja 4. Prosenttiammunta. Kerhojen keskinäisen sijoituksen mukaan lasketaan kustakin osalajista kerhoille osallistumispisteitä, joiden yhteenlasketun summan perusteella määritetään yhdistysten keskinäinen järjestys ja valitaan kokonaiskilpailun voittaja. Parhaat kerhot palkitaan. Palkittavien kerhojen määrä ja jaettavat palkinnot vahvistetaan vuosittain.

Yleisperiaatteet:

  1. Piirien yhdistykset järjestetään osalajeittain paremmuusjärjestykseen keskenään (1-27).
  2. Pisteytysperiaate eri osalajeissa vaihtelee, mutta on yleisperiaatteeltaan jäsenmäärään suhteutettu lukuarvo suoritusaktiivisuudesta.
  3. Saadun sijoituksen mukaan jaetaan osallistumispisteitä käänteisesti siten, että ensimmäinen saa 27 pistettä, toinen 26 pistettä, kolmas 25 pistettä, jne.
  4. 0-suorituksesta ei jaeta osallistumispisteitä.
  5. Osakilpailuiden pistemäärät lasketaan yhteen. Eniten osallistumispisteitä saanut yhdistys voittaa.
  6. Kerhon jäsenmääräksi lasketaan vuoden vaihteessa (31.12.) yhdistykseen kuuluneet, maksaneet jäsenet.

Tarkennuksia sijoitusjärjestykseen:

  1. Jos kahdella tai useammalla yhdistyksellä on osakilpailussa sama tulos, jaetaan sama sijaluvu molemmille. Seuraavana tuleva(t) kuitenkin taas sijalukujärjestyksessä. esim. Jos kahdella toiseksi parhaalla sama tulos, sijoitukset: 1, 2., 2., 4., …
  2. Jos kahdella yhdistyksellä on sama kokonaisosallistumispistemäärä, on parempi se jolla on enemmän: 1. ensimmäisiä sijoituksia, 2. toisia sijoituksia, jne… (kunnes eroa ja sijoitus selvä)
  3. Jos edellisen kohdan mukaan ei saada eroa, ratkaisee prosenttiammuntatulos

Osakilpailujen pisteytys:

1. Tulta Toukokuussa:

Suoritukset suhteutettuna jäsenmäärään (=Prosentti). Yksi suorite on jäsenen kilpailun sääntöjen mukaisesti suorittama ammunta / päivä. Suorituksia voi olla 1kpl / jäsen / päivä, eli jokaiselta jäseneltä suorite vaikka joka päivä Toukokuussa. Suoritukset kirjataan kilpailun järjestelmään henkilökohtaisesti. Lopputuloksena kerholle prosenttiarvo, joka voi ylittää 100%. Kerhojen kootut tulokset saadaan suoraan kilpailun järjestelmästä.

2. Resul Four Day March

km/jäsen. Luku saadaan laskemalla kerhon jäsenistön marssikilometrit yhteen jaettuna jäsenmäärällä. Suoritukset kirjataan kilpailun järjestelmään henkilökohtaisesti. Kerhojen kootut tulokset saadaan suoraan kilpailun järjestelmästä.

3. Maaottelumarssi

Suoritukset suhteutettuna jäsenmäärään (=Prosentti). Suorituksena on yhden henkilön kilpailun sääntöjen mukainen marssisuorite / päivä. Suoritukset kirjataan kilpailun järjestelmään henkilökohtaisesti. Luku voi ylittää 100%. Kerhojen kootut tulokset saadaan suoraan kilpailun järjestelmästä.

4. Prosenttiammunta

Vuodessa ampumasuorituksen tehneet suhteutettuna jäsenmäärään (=Prosentti). Suoritukseksi lasketaan jäsenen suorittama ammunta (ruutiaseet, ilma-aseet) vuoden aikana. Vain yksi suorite / jäsen / vuosi lasketaan, eli yksikin jäsenen tekemä ammuntasuorite vuodessa riittää. Ammunna suorittaneiden kerholaisten lukumäärä kirjataan kerhotasolla (joko reserviläispiirin tai reserviupseeripiirin) liiton toimintakalenteriin (/ vast. Järjestelmään) Ilmoita siis kerhosi sihteerille/ampumavastaavalle mikäli olet tehnyt yhdenkin ampumasuoritteen vuodessa. Tuloksena max 100%. Luku on saatavilla suoraan kilpailun järjestelmästä.