Kulttuurineuvos Eero Niinikosken esitelmä maanpuolustusjärjestöjen juhlassa Kouvolassa 14.10.2021
Arvoisa maanpuolustusväki, hyvät naiset ja miehet
Suomen marsalkka Carl Gustav Emil Mannerheimin kuolemasta on tänä vuonna tullut kuluneeksi 70 vuotta. Hänestä julkaistaan edelleenkin sekä aikakaus- että sanomalehdissä niin henkilöön kuin hänen toimintaansakin liittyviä kirjoituksia. Tämä on toki luonnollista: onhan marsalkka edelleenkin suurin suomalainen. Asia todistettiin viimeksi v. 2004, jolloin Yleisradio järjesti äänestyksen suurista suomalaisista. Mannerheim voitti kilpailun selkein luvuin. Hän sai lähes kolmanneksen annetuista äänistä. Toiseksi tuli Risto Ryti ja kolmanneksi Urho Kekkonen.
Harvemmin tullaan pohtineeksi Mannerheimin yhteyksiä Kouvolan seudulle Kymenlaaksoon. Hän ja hänen sukunsa liittyvät kuitenkin useammalla tavalla nykyiseen Kouvolan seutuun kuin äkkipäätään voisi luula ja kuin yleisesti tiedetään.
Kreivi Carl Robert Mannerheim, marskin isä.
Marsalkan isä kreivi Carl Robert Mannerheim oli perustamassa tehtaita Kuusankosken äärelle jo 1870-luvun alkupuolella. Hän joutui käymään kovan kilpajuoksun varsinaisesta tehtaan paikasta, sillä alueella liikkui samaan aikaan toinenkin yrittäjä, Forssan patruuna Axel Wilhelm Wahren, jolla oli huomattavasti enemmän kokemusta yritystoiminnasta kuin kreivillä.
Niinpä hän ei saanut Kymijoen suurimman ja samalla hankalimman kosken Kuusankosken ääreltä parasta paikkaa, vaan joutuu ottamaan omistukseensa joen keskellä olevan saaren, jota kutsuttiin Myllysaareksi, vaikkei siellä koskaan ollut mitään myllyä ollutkaan. Lisäksi hän sai ostaa mantereen puolelta maakaistaleen, jolle hän rakensi tien tehtaan tuotteiden saamiseksi rautatien varrelle.
Kreivi Mannerheim houkutteli liikekumppaneikseen Turun porvareita, jotka olivat rikastuneet lähinnä ulkomaankaupalla. Hänen keskeisin tukijansa oli vapaaherra Samuel Werner von Troil, joka kuului Turun varakkaimpiin virkamiehiin ja osallistui teollisuustoimintaan sekä sijoittajana että luottamustehtävissä. Turku oli 1800-luvulla Suomen bisneskeskus, ei Helsinki. Mannerheimin firma perustettiin 1872 ja sen nimeksi tuli Kuusankoski Aktiebolag, Kuusankoski-yhtiö. Mannerheimista tuli yhtiön toimitusjohtaja.
Kreivi saattoi omakätisesti käynnistää tehtaan ensimmäisen paperikoneen syksyllä 1873. Kone tuli monen mutkan kautta perille Skotlannista saakka. Hän oli tapahtumasta varsin otettu, koska naapuritehtaalla eli Kymmene Aktiebolagin, Kymiyhtiön tehtaalla kilpailija Wahren sai koneensa käyntiin vasta vuotta myöhemmin 1874. Tuohon aikaan Suomessa ei ollut juuri lainkaan teknistä tietotaitoa, vaan se täytyi tuoda maahan lähinnä keski-Euroopasta. Niinpä Mannerheim sai kiittää hankkeen nopeasta edistymisestä itävaltalaissyntyistä paperimestari Gottlieb Kreidlia. Sama herra siirtyi myöhemmin Verlaan, rakensi sinne viipurilaisella pääomalla pahvitehtaan ja toimi Verlan maineikkaana patruunana 25 vuoden ajan. Nykyisin tämä tehdas on museoitu ja se on nimetty Unescon
maailmanperintökohteeksi harvinaislaatuisena nähtävyytenä.
Mannerheimin tehdas ei ollut kovin menestyksekäs koko 1870-luvulla, joten kreivi teki kilpailijalleen Kymiyhtiölle ehdotuksen firmojen yhdistämisestä niinkin varhain kuin 1877. Yhtiöiden sulautuminen tapahtui kuitenkin vasta paljon myöhemmin v. 1904. Mannerheim ei jäänyt odottelemaan suhdanteiden parantumista, vaan teki tilanteesta nopeat johtopäätökset. Hän karkasi syksyllä 1879 rakastajattarensa, keisarinnan hovineidon kanssa Pariisiin ja jätti vaimonsa ja lapsensa Suomeen. Kreivi Mannerheim oli tällöin 44-vuotias seitsemän lapsen isä. Carl Gustav Emil oli 12-vuotias.
Kun kreivin poika nimitettiin keväällä 1933 sotamarsalkaksi , hän tuli saman vuoden syksyllä käymään Kuusankoskelle. Eikä vaan käymään, sillä visiitti kesti peräti kaksi päivää. Käynnin muodollisena syynä oli se, että hän tuli katsomaan juuri valmistunutta muotokuvaansa Kymin ammattikoulun komeassa jugend-tyylisessä juhlasalissa.
Samalla hän tutustui myös tehtaisiin ja kävi jopa metsästämässä vuorineuvos Ahlmanin kanssa. Olen aina ihmetellyt, miksei tästä vierailusta ole säilynyt ainuttakaan valokuvaa, vaikka yleensä hänen kintereillään oli aina useita kuvaajia. Perimätiedon mukaan hän oli varsin tyytyväinen komeaan muotokuvaansa, jossa hän on suurin piirtein luonnollisessa koossaan. Marskista on tehty useita muotokuvia, mutta saksalaiselle kenraali Ehrfurtille hän paljasti Mikkelin päämajassa, että tämä Kuusankoskella oleva potretti on hänen mielestään paras.
Eero Järnefeltin maalaus marsalkasta vuodelta 1933
Kun katsoo muotokuvaa hieman lähemmin, voidaan todeta, että Mannerheim on siinä seuraamassa Tampereen valtausta valkoisena kenraalina Vehmaisissa v. 1918. Kun Kymiyhtiö tilasi teoksen maamme kenties parhaimmalta muotokuvamaalarilta Eero Järnefeltiltä, voitiin olla varma, että työstä tulee hyvä. Jostakin syystä Marski ei kuitenkaan halunnut olla 1932 taiteilijan mallina, vaan työn hahmottelua varten hänestä otettiin valokuvia hänen asuntonsa lähellä Tähtitorninmäellä Helsingissä. Tosin kasvomallina hän oli piipahtanut Järnefeltin ateljeessa, koska he olivat vanhoja tuttuja entuudestaan.
Ulkoministeriön virallisen kuvaajan Aarne Pietisen ottamissa kuvissa marsalkka on täydessä tällingissä kunniamerkkejä myöten. Järnefeltillä oli käytössään myös Vehmaisissa otettuja dokumenttikuvia, joten hän sommitteli maalauksensa näiden kuvien pohjalta. Pieni honkkeli hänelle kuitenkin kävi siinä, että hän maalasi Marskin kaulaan Vapaudenristin, mutta myöhemmin huomattiin, ettei Mannerheimilla sellaista ollut vielä Vehmaisissa, vaan hän sai kunniamerkin vasta sodan jälkeen. Niinpä taiteilija joutui poistamaan merkin maalauksestaan aivan viime tingassa. Tulkoon vielä mainituksi sellainenkin detalji, että Vehmaisten dokumenttikuvissa Mannerheimilla on sormiensa välissä paksu sikari, mutta Järnefelt muutti sen piipuksi. Ilmeisesti hän ajatteli, että piippu on tässä yhteydessä jotenkin asiallisempi ja jämäkämpi kuin sikari, joka liittyy enemmän illanviettoihin ja vapaa-aikaan.
Kymin juhlasalissa on toinenkin komea muotokuva, joka esittää presidentti Pehr Evind Svinhufvudia. Se on niin ikään Järnefeltin maalaama. Syynä näihin kahteen muotokuvaan on se, että Kymiyhtiö halusi juhlasaliin, joka oli enemmänkin yhtiön edustussali kuin ammattikoulun juhlasali, muotokuvat kahdesta sellaisesta persoonasta, jotka ovat vaikuttaneet ratkaisevasti Suomen itsenäistymiseen. Niinpä Mannerheim on kuvassa nimenomaan Vapaussodan ylipäällikkönä seuraamassa Tampereen valloitusta v. 1918, ja Ukko-Pekka on itsenäisyyssenaatin puheenjohtajana v. 1917, vaikka olikin muotokuvaa maalattaessa 1932 jo Tasavallan presidentti.
Teoksiin liittyy monenlaisia juttuja, mutta tulkoon tässä kerrotuksi vain yksi. Vuosia sitten juhlasalissa vieraili ryhmä kymenlaaksolaisia vaikuttajia. Kun olin esitellyt teokset, eräs herra kiitti esittelystä ja sanoi, että kokoelma on oikein hyvä, mutta siinä on yksi puute. Hän huomasi hämmästykseni ja jatkoi sitten: ”Katsokaas jos tässä kokoelmassa olisi vielä meidän pehtoorimme muotokuva, niin siinä olisivat kaikki minun kummisetäni”. Sitten hän naurahti ja kertoi, että hänen vanhempansa halusivat kyseisten herrojen lisäksi kummisedäksi yhden sellaisen herran, joka on vuorenvarmasti ristiäisissä paikalla. Näistä kahdesta muusta, kun ei voitu olla ihan varmoja. Puhuja oli vapaaherra Fabian Wrede Anjalasta, joten ei jäänyt epäilystä, että hän olisi kertonut kylältä kuultuja asioita.
Mannerheim ei päässyt koulun ja juhlasalin vihkiäisiin syyskuussa 1933, mutta hän tuli hieman myöhemmin paikkakunnalle peräti parin päivän vierailulle, kuten edellä jo todettiin. Käynti sattui sikäli mielenkiintoiseen aikaan, että presidentti Svinhufvud luovutti sotamarsalkalle 27.10.1933 marsalkansauvan, joka liittyi hänen keväällä saamaansa sotamarsalkan arvoon. Sauva on puoli metriä pitkä, sisältä kullattu ja ontto. Painoa sillä on lähes kaksi kiloa. Hän sai lisäksi ns. matkasauvan, joka oli kevyempi ja jota oli helpompi käyttää matkoilla. Kun Mannerheim oli sauvansa saanut, hän kiirehti jo heti seuraavana päivänä lauantaina 28.10.1933 sitä näyttämään kuusankoskelaisille. Hän tutustui paitsi muotokuvaansa ja Kymin ammattikouluun myös paperitehtaisiin ja teki vuorineuvos Ahlmanin johdolla jopa metsästysretken jonnekin lähiseudulle. Ilmeisesti täkäläiset isännät olivat niin mielissään ja täpinöissään tästä vierailusta, että ammattikoulun ohitse kulkeva maantie nimettiin Mannerheimin käynnin kunniaksi Marskinkaduksi. Sitä ennen se oli ollut Koulukatu. Tämä on se sama tie, jonka hänen isänsä rakensi 1870-luvun alkupuolella.
Oletteko muuten kuulleet, että idea Mannerheimin ratsastajapatsaasta syntyi Kuusankoskella? Niin suuruudenhulluja täällä ei kuitenkaan oltu, että patsasta olisi suunniteltu omalle paikkakunnalle. Ei sentään, idean isä oli Kymiyhtiön vaikutusvaltainen hallintojohtaja Julius Polin, joka oli merkittävä jääkäriliikkeen tukija ja Mannerheimin ihailija. Kun oli kulunut 10 vuotta vapaussodan päättymisestä, Uusi Suomi julkaisi toukokuun alussa 1928 etusivullaan uutisen, jonka mukaan johtaja Polin haluaa lahjoittaa 100 000 markkaa pohjarahastoksi Mannerheimin ratsastajapatsasta varten. Summa on n. 31 000 euroa nykyrahassa. Hanke ei kuitenkaan lähtenyt heti liikkeelle. Ja kun asia pitkittyy, niin yleensä se myös mutkistuu. Lopulta nimittäin syntyi kaksi ratsastajapatsasta: ensimmäinen tuli Lahteen 1959 ja toinen puoli vuotta myöhemmin 1960 Helsinkiin. Todettakoon kuitenkin, että Polin sai kuin saikin Mannerheiminsa; hän vaikutti siihen, että Kymin ammattikoulun juhlasaliin tilattiin Mannerheimin muotokuva, josta on jo edellä puhuttu.
Kun pohditaan Mannerheimin edesottamuksia nykyisen Kouvolan seudulla, on syytä mennä seuraavaksi Myllykoskelle. Sotamarsalkka oli hyvä ystävä kenraali Waldenin kanssa, joka omisti 1930-luvulla Myllykoski-yhtiön, joka oli osa Yhtyneitä Paperitehtaita. Poikkeuksellisen hyvästä kaveruudesta kertoo sekin, että Rudolf Walden yleni luutnantista kenraalimajuriksi ainoastaan 14 kuukaudessa. Tämä on ehdoton ja ylittämätön ennätys Suomessa. Urakehitystä auttoi Mannerheimin ohella vapaussotaan liittyvät seikat.
Vaikka Mannerheim oli käynyt 1930-luvulla useinkin tapaamassa kenraali Waldenia, hän teki kesäkuussa 1938 paikkakunnalle oikein julkisen merkkivierailun. Sen aikana hän istutti yhtiön pääkonttorin edustalle tammen, seurasi ampumakilpailuja ja jakoi lopulta kilpailun palkinnotkin tehtaan seuratalolla
Tuolle tammelle kävi kuitenkin kalpaten, sillä se ei jostakin syystä lähtenyt kasvamaan, vaan nuukahti vähitellen. Asia korjattiin siten, että tehtaan puutarhuri istutti eräänä yönä vähin äänin uuden tammen entisen tilalle. Operaatio pysyi kuitenkin aika kauan salassa.
Jos tuo tammi-juttu on hieman haikea, niin ruokapuolelta löytyy hauskempaakin kerrottavaa. Monet hienot ruokakirjat kertovat tarinaa, miten Marski toi alun perin juutalais-venäläisen herkun Vorschmackin helsinkiläiseen huippuravintola Savoyhin. Tarina on toki, mutta sitä edelsi kymenlaaksolaisittain mielenkiintoinen pieni episodi. Marski oppi tuntemaan tämän herrojen herkun paitsi Pietarissa myös Varsovassa, mutta Suomessa hän törmäsi siihen ainoastaan ollessaan kenraali Waldenin vieraana Myllykosken Klubilla. Kerrotaan, että Mannerheim istui joskus 30-luvulla Savoyssa seurueensa kanssa ja herrat keskustelivat marsalkan ulkomaanvuosien lempiruuista.
Tällöin kävi ilmi, ettei Savoyssa tunnettu lainkaan Vorschmackia. Niinpä Marski soitti siltä istumalta Waldenille ja pyysi reseptin kiireesti Helsinkiin. Tehtaan musta limusiini kiidätti Klubin emännän käsinkirjoittaman reseptin pääkaupungin yöhön. Loppu on sitten historiaa, jota Savoy ei ole myöntänyt todeksi. Totta se kuitenkin sattuu olemaan, todistusaineistoakin löytyy.
Entä onko Mannerheim käynyt vanhassa Kouvolassa? Jos ei oteta huomioon sitä, että onhan marsalkka varsinkin sotavuosina porhaltanut salonkivaunussaan monet kerrat Kouvolan ohi matkalla Mikkelin päämajaan ja muuallekin Suomeen, niin löytyypä hänen julkisen uransa alkuvaiheilta sympaattinen vierailu Kouvolan aseman seudulle
Ollessaan valtionhoitajana alkuvuonna 1919 Mannerheim oli palaamassa Mikkelistä Helsinkiin, kun juna pysähtyi 26. helmikuuta Kouvolan asemalla. Lehtiuutisen mukaan ”Karjalan jääkärien marssi” tervehti junasta laskeutuvaa valtion päämiestä ja suojeluskunnan ”nokkamiehiin” kuuluneet Eino von Essen ja Santeri Hirvonen johdattivat hänet komeaksi laitettuun asemaravintolaan. Mannerheimia tervehtimään olivat kokoontuneet Kouvolan taajaväkisen yhdyskunnan ja Valkealan kunnan valtuustot, Kouvolan naisyhdistys, koulujen opettajia oppilaineen, aseman virkakuntaa sekä ”täkäläinen sekakuoro”, kuten Kouvolan Sanomat asian ilmaisi.
Pidettiin puheita, ojennettiin kukkia ja laulettiin. Mannerheim tervehti kädestä pitäen läsnä olleita ja antoi koululaisille seuraavaksi päiväksi ”lupapäivän”, jolla nimellä lomapäivää tuohon aikaan kutsuttiin. Naisyhdistyksen tarjoamien kahvien jälkeen matka jatkui eläköön-huutojen saattelemana. Tyylikkäästi Mannerheim lähetti jo matkan varrelta Kouvolan taajaväkisen yhdyskunnan puheenjohtajalle Hjalmar Hultinille kiitossähkeen ”juhlahetkestä, jonka sain viettää keskuudessanne”.
Mutta onpa marsalkka Mannerheim saanut vielä myöhemminkin viettää monia juhlahetkiä kouvolalaisten kanssa, sillä v. 1950 esiteltiin Kasarminmäellä sijaitsevalla upseerikerholla taiteilija, majuri evp. Aarno Karimon maalaama muotokuva marskista. Kerhon tilaama potretti paljastettiin 4.6.1950 vaikuttavin menoin ja puhein. Kaikki eivät olleet näkemäänsä kuitenkaan tyytyväisiä, joten jo viikon päästä otettiin yhteys taiteilijaan, jolle todettiin, että marsalkka on kuvattu siinä liian nuoreksi. Taiteilija korjasi teosta ja lisäsi Mannerheimin kasvoille ”lisäryppyjä ja varjoja ilman että kokonaisuus siitä kärsi”, kuten kerhon historiikissa suorasukaisesti todetaan. Maalauksessa marski on Valkoisen kaartin juhlaunivormussa. Kiinnostaisi kyllä tietää, tuliko koskaan marskin korviin tietoa hänen ”vanhentamisestaan”. Todettakoon vielä, että upseerikerholla on ollut esillä toinenkin muotokuva marsalkasta. Tämä on jäljennös venäläis-suomalaisen sotamaalarin Hugo Backmanssonin maalaamasta muotokuvasta vuodelta 1927.
Mahtaako marsalkka Mannerheimin esillä olo Kouvolan keskustassa päättyä kuitenkin pian, sillä upseerikerho on siirtynyt yksityiseen omistukseen ja tullaan piakkoin siirtämään kaupungin taidemuseon varastoon. Esitänkin Kouvolan kaupungille aloitteen siirtää Karimon maalaama muotokuva tuonne juhlasalin sinisen maton aulaan. Siellä on jo entuudestaan yhden Mannerheim-ristin ritarin muotokuva, joten varmaankin sinne sopisi hyvin myös kyseisen Ritarikunnan perustajan muotokuva!
Ylipäälliköllä oli sotien aikana käytössään oma juna, jolla hän teki kaikkiaan satakunta matkaa eri puolille Suomea. Junassa kulkivat mukana myös hänen nimikkoautonsa, joilla voitiin tehdä tarkastusmatkoja niin rintamille kuin kotirintamallekin. Junan tärkein yksikkö oli salonkivaunu, jossa pidettiin neuvotteluja ja nautittiin lounaita ja illallisia. Marskin junaan kuului lisäksi ilmatorjuntavaunu ja ravintolavaunu ylipäällikön esikunnalle. Nykyisin tämä salonkivaunu seisoo Mikkelin asemalla. Yleisö pääsee siihen tutustumaan ainoastaan kerran vuodessa eli Mannerheimin syntymäpäivänä 4.6.
Mannerheimin junaa vartioitiin tietysti huolellisesti ja sen aikatauluista oli perillä vain harvat henkilöt. Kouvola koki jatkosodan alussa melkoisen pommiryöpyn, mutta sen jälkeen pommitukset loppuivat usean kuukauden ajaksi, kunnes äkkiarvaamatta 22. helmikuuta 1942 vähän ennen puoltayötä ratapihaa pommitettiin. Sakari Viinikaisen tietojen mukaan kone tuli niin yllättäen Kouvolan yläpuolelle, ettei edes ilmahälytystä annettu eikä tultakaan avattu pimeyden vuoksi. Pommit putosivat hieman ratapihasta sivuun vaurioittaen kahta asuintaloa ja haavoittaen kahta henkilöä.
Toinen heistä oli nuori poika Keijo Anttila, jonka reiden lävisti melkoinen sirpale. Viinikaisen v. 2015 tekemän pienen lehtijutun mukaan Anttilalla on tallessa tuo pommin sirpale, jonka varsinaisena kohteena saattoi kuitenkin olla ylipäällikkö Mannerheim. Yllättävään pommitukseen liittyy nimittäin sellainen erikoinen piirre, että Mikkelistä liikkeelle lähtenyt Marskin juna olisi kutakuinkin ollut pommituksen aikaan Kouvolan asemalla, ellei sen lähtöaika olisi jostakin syystä viivästynyt. Junan paluumatkalla paria päivää myöhemmin, ja taas öiseen aikaan, tapahtui Kouvolan asemalla jälleen jotakin kummallista. Juna pysähtyi aseman kohdalla. Vaunuja siirrettiin ilmeisesti toiselle raiteelle niin rivakasti, että Marski putosi sängystä. Pommituksia ei tuona iltana kuitenkaan ollut.
Hyvät kuulijat, edellä mainittujen tapahtumien jälkeen aikakirjoista ei löydy enää merkintöjä, että Mannerheim olisi ylipäällikkönä tai Tasavallan presidenttinä Kouvolan seudulla käynyt. Matkat Myllykoskellekin loppuivat, koska hänen läheinen ystävänsä jalkaväenkenraali Walden kuoli 1946 ja Mannerheim itsekin siirtyi vähitellen Sveitsiin eläkepäiviä viettämään.
En malta olla tähän loppuun kertomatta paria, kolmea Mannerheimiin liittyvää anekdoottia. Niitä toki löytyy peräti kokonaisen kirjan verran, koska Marskilla oli hienostunut huumorintaju, mutta antoipa hän itsekin toiminnallaan aihetta juttuihin.
Jatkosodan aikana Marski lounasti syntymäpäivänään Mikkelin Klubilla ja kertoi seurueelleen tyytyväisenä: Olen saanut monia onnittelusähkeitä. Erityisen iloinen olen neuvostovaltion onnittelusta. Kenraali Tuompo, joka oli päämajan komentopäällikkö, rohkeni kysyä: ”Herra marsalkka, miten olette voinut saada onnittelut vihollisvaltiolta?” Tällöin marski näytti hieman tuohtuneena sähkeen Tuompolle: ”Katsokaa itse, tässä se on”. Sähke oli Valtioneuvostolta
Marski ei voinut sietää myöhästelyä ja opasti uutta adjutanttiaan: ”Ei yksinkertaisesti voi myöhästyä, jos lähtee ajoissa”!
Marski kävi Mikkelissä Hyytiäisen parturissa, missä Ilmi Pyykölä leikkasi silmä tarkkana hänen kuuluisia viiksiään. Kesken viimeistelyn Marski sanoi ilkikurisesti: ”Ei sitä karvaa, vaan se viereinen”.
Esitelmän laatija kulttuurineuvos Eero Niinikoski toimi pitkään Kymiyhtiön tiedotusjohtajana sekä myöhemmin UPM-konsernin kulttuurijohtajana. Sivutoimenaan hän vastasi Maailmanperintökohde Verlasta sekä UPM-Kymmenen kulttuurisäätiöstä. Hänet tunnetaan ahkerana esitelmöitsijänä ja puheiden pitäjänä sekä tietokirjailijana. Sotilasarvoltaan Niinikoski on res.sotilasmestari.